Karhulle uusi apuvalmentaja: ”Harjoituksiin yhdet kokeneet silmäparit lisää”

Tulevaan Korisliigakauteen valmistuva Karhu on saanut lisäyksen valmennuspuolelle, kun Sami Toiviainen ja Jussi Laakso ovat saaneet avukseen Mika Rinteen.
”Rintsi” on Karhun oma kasvatti ja pelasi Korisliigaa Korihaiden miehistössä kausilla 1990–1997. Yhteensä pelejä hänelle kertyi 270 kappaletta.
Rinne on kerännyt kokemusta apuvalmentajan tehtävistä niin divarista kuin Korisliigasta ja oli osa valmennusta, kun Karhu nousi ensimmäistä kertaa Korisliigaan kauden 2006–2007 päätteeksi. Mukana hän oli myös, kun Karhu palasi Korisliigaan keväällä 2008. Edellisen kerran hän oli valmentamassa Karhua kaudella 2009 ja on sen jälkeen valmentanut seuran juniorijoukkueita.
– Sami (Toiviainen) soitti minulle keväällä edellisen kauden jälkeen ja pyysi minua mukaan, Rinne kertaa tapahtumia Karhun sivuilla.
– Se herätti mielenkiintoni hypätä Karhun matkaan ja tässä sitä nyt ollaan. Työt eivät anna aikaa olla mukana kaikissa peleissä, mutta harjoituksissa ja kotipeleissä olen Samin apuna yhdessä Jussin kanssa. Sami tietysti hahmottelee isot linjat ja olen apuna niin harjoituksissa kuin peleissä, niin saamme paremmin puututtua pieniin yksityiskohtiin. Tarkoituksena on suorittaa jossain kohtaa HKVT-koulutus, Rinne paljastaa.
Myös Sami Toiviainen on tyytyväinen saatuaan Rinteen mukaan valmennusrinkiin.
– Mikalla on takana pitkä pelaajaura ja hän sitä kautta tietää mitä pelaaminen Korisliigassa vaatii, Toiviainen taustoittaa.
– Lisäksi Mika on mukana A-poikien valmennuksessa ja kun meillä on nyt neljä oman seuran A-junioria harjoitusringissä, niin hän pystyy samalla seuraamaan heidän kehitystä koko ajan. Myös yhteistyö A-poikien kanssa toimii paremmin, sillä A-pojat saavat ammentaa Mikan kautta Koriliigajoukkueen oppeja. Mika tuo harjoituksiin yhdet kokeneet silmäparit lisää, mikä auttaa pelaajia suuresti, Toiviainen kertoo.
Karhu on harjoitellut tiiviisti valmennuskolmikon johdolla. Pelaajista mukana ovat olleet Antti Kanervo, Bojan Sarcevic, Juho Lehtoranta, Samuli Vanttaja, Aleksi Akpaso, Sebastian Booker, sekä Karhun A-pojat Perttu Salmi, Valtteri Pihlajamäki, Paulus Alakortes ja Julius Alakortes. Jenkeistä Rotimi Osuntola ja JD Weatherspoon saapuvat Kauhajoelle ensi viikon alussa. Karhun joukkue nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa kotiluolassa tiistaina 8. päivä syyskuuta, kun Korihait saapuvat Kauhajoelle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä