Susijengillä jo katseet Israelin kaadossa
Montpellierin alkulohko A:n tuoksinat jatkuvat Susijengin osalta Suomen aikaa 18:30, kun jatkoajan jälkeen Ranskalle taipunut Suomi kohtaa eilen Venäjän voittaneen Israelin. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salmisen mukaan Israel juoksee ennakkoluulottomasti, mutta isoissa pelaajissa laatu laskee vaihtopenkille mentäessä.
Venäjää vastaan odotetusti kaksi Omri Casspi ja Lior Eliyahu ottivat pelin haltuun toisella puoliajalla. Israel nappasi johdon juoksemalla noin kuusi minuuttia 17-0 ja voitti numeroin 76-73.
– Israel juoksee kenttää todella hyvin. Heidän nopeiden juokseminen on ennakkoluulotonta ja joskus jopa aivan päätöntä. Heillä on kaksi erittäin hyvää pelaajaa Omri Casspi ja Lior Eliyahu sekä hyvä takamies Gal Mekel, Salminen toteaa Koripalloliiton haastattelussa.
– Koko on rajoittava tekijä heillä ja siihen meidän pitää iskeä. Eliyahun ja D’or Fischerin lisäksi isossa päässä ei ole kauheasti laatua. Meidän pitää viedä korin alle peli ja saada palloa liikkeelle sitä kautta, niin vastustaja joutuu reagoimaan ja silloin me tulemme olemaan vapaita joka puolella kenttää.
– Merkille pantavaa Israelissa on, että heidän pelaajilla on merkittäviä henkilökohtaisia vahvuuksia. Periaatteessa oikeakätiset pelaajat menee aina oikealla, heittäjät heittää aina ja niin edelleen. Tärkeät on, että miten pystymme keskittymään, jotta emme tee erehdyksiä, että kuka tekee mitä.
Susijengi ja Israel pelaavat Park&Suites Arenalla tänään sunnuntaina 6.9. Suomen aikaan kello 18:30.
LUE MYÖS:
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua
- Sacramento Kingsin superlöytö epäonnekas – poistui pelistä pyörätuolilla
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Australiassa pohditaan: onko NBA:n tähtipuolustajan pikkuveli jopa isompi talentti?
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Golden State Warriorsilta 110 miljoonan dollarin sopimus
- Salon Vilppaan jymypaukku sekuntien päässä – taktinen emämoka ratkaisi ottelun
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua
- Tässä on NBA:n paras pelaaja – ainakin omasta mielestään
- Tapiolan Honka täyshurmoksessa – edelleenkin nolla tappiota tällä kaudella