Suomi taistelee paikasta kahdeksan parhaan joukkoon sunnuntaipäivänä, kun se kohtaa neljännesvälieräottelussa Serbian. Serbian joukkue vilisee tähtipelaajia, mutta Susijengin Ville Kaunisto ei hätkähdä vastustajaa.

Susijengi siirtyi torstaisen Puola-ottelun jälkeen noin 1000 kilometriä pohjoiseen Belgian rajan tuntumaan Lilleen. Kaupunki on Kaunistolle ennestään tuttu, sillä hän pelasi siellä pari kautta sitten puolikkaan kauden ennen kuin sai seurasta potkut. Kaunisto kertoi aiemmin SuomiKoris-sivustolle, että paluu Lilleen on hänelle hyvä porkkana, mutta revanssihenki on sittemmin kaikonnut.

– Yllättäen ehkä sellainen sisäinen uho katosi ja tuli sellainen haikea fiilis, että täällä sitä ollaan. Tuttuja maisemia, tuttu halli jossa harjoittelimme ja myös tietenkin tuttuja ihmisiä, Kaunisto kertoi SuomiKoris-sivustolle.

Sunnuntaina Kaunisto päässee Lillessä taas tositoimiin, kun Susijengi kohtaa neljännesvälieräottelussa Serbian. Moni ei aseta montaakaan lanttia Suomen voiton kunniaksi, mutta Kaunisto ei siitä hätkähdä.

– Mahtava mahdollisuus lähteä haastamaan suurta korismaata. Mikäs sen parempaa kilpaurheilussa, muistuttaa Kaunisto.

Suomi ja Serbia kohtasivat edellisen kerran vuonna 2008 ja tuolloin Suomi voitti. Vaikka voitosta on kulunut jo paljon aikaa, niin voitto osoitti, että jättiläiset ovat kaadettavissa. Kaunisto myöntää historiasta ammennettavan uskoa, mutta pääkatse on kuitenkin tässä päivässä.

– Ehkä sellainen jokapäiväinen tekeminen ja se taso millä meidän maajoukkue on tällä hetkellä, antaa sen suurimman luottamuksen voitonmahdollisuuksiin. Se on ihan selvä, että hyvänä päivänä pystymme haastamaan ihan kenet tahansa Euroopassa.

Serbian joukkue vilisee nimekkäitä NBA- ja Euroliiga-pelaajia Milos Teodosic, Bogdan Bogdanovic, Miroslav Raduljijca ja Nemanja Bjelica etunenässä. Kaunisto muistuttaa myös Susijengini kovuudesta.

– Minun mielestäni meillä on myös kovia jätkiä joka pelipaikalle, joten eikö se aika tasan mene sitten?

Suomen ja Serbian välinen ottelua alkaa kello 15.30.

Salttu Forsström, Lille