FIBA:n muuttuva karsintajärjestelmä esiteltiin

FIBA esitteli tiistaina uuden karsintajärjestelmän, joka otetaan käyttöön vuonna 2017.
Jatkossa karsinnat pelataan 15 kuukauden aikavälillä ja vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyvät marraskuussa 2017. 15 kuukauden aikana on yhteensä kuusi maajoukkueikkunaa, jotka kestävät kukin yhdeksän päivää. Euroopasta Kiinan MM-kisoihin selviytyy yhteensä 12 joukkuetta.
Euroopassa nähdään kahdeksan neljän joukkueen lohkoa ja jokainen pelaa kolme koti- ja kolme vierasottelua aikavälillä 11/2017-6/2018.
Lohkon kolme parasta joukkuetta etenee toiselle karsintakierroksella, joka pelataan kuuden joukkueen lohkona. Joukkueet säilyttävät pisteensä ensimmäiseltä karsintakierrokselta ja pelaavat uusia joukkueita vastaan sekä kotona että vieraissa. Nämä pelataan marraskuussa 2018 ja helmikuussa 2019. Neljästä kuuden joukkueen lohkosta kolme parasta etenee MM-kisoihin.
Uudella karsintajärjestelmällä on myös ongelmansa. Esimerkiksi NBA-pelaajat eivät pääsisi mukaan suurimpaan osaan otteluista ja aikataulut ovat päällekkäin myös Euroliigan otteluaikataulujen kanssa. Erityisesti Euroliigan kanssa FIBA pyrkii hakemaan ratkaisua.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Susijengin huippupelaaja siirtyy Italiaan
- Lauri Markkanen sai uusia seurakavereita
- Tässä ovat NBA:n kärkivaraukset
- Mikael Jantunen on Ranskan mestari
- Korisliigassa tehty useita sopimuksia
- Lauri Markkanen sai uusia seurakavereita
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Susijengin huippupelaaja siirtyy Italiaan
- Tässä ovat NBA:n kärkivaraukset
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla