KTP-Basketin tiivis harjoitusotteluiden sarja päättyy tiistaina (29.9.), kun joukkue kohtaa kotisalissaan virolaisen Tartu Rockin. Yhteenotto alkaa Steveco Areenalla kello 18.30.

Kamppailu on kotkalaisille jo kuudes 12 päivän sisällä. Aiemmista viidestä pelistä plakkarissa on neljä tappiota ja yksi tasapeli. Tuoreimmassa muistissa on perjantainen kotitappio Helsingin Seagullsille.

Se peli ei tyydyttänyt KTP:n valmentaja Anton Mirolybovia alkuunkaan, mutta maanantain aamuharjoitusten jälkeen mies oli jo levollisempi.

– Tahti on ollut kova. Viikonloppuna kevensimme hieman pelaajien taakkaa ja otimme levon kannalta, Mirolybov selvittää kotkalaisten sivuilla.

Maanantaina koko joukkue sai koripallon rinnalle muutakin ajateltavaa yrityskäynnillä satamaoperaattori Stevecon vieraana Mussalon satamassa.

Arkeen on kuitenkin palattava pikaisesti, sillä Korisliiga alkaa jo ensi sunnuntaina.

– Samoilla teemoilla mennään kuin tähänkin asti. Yhteinen aikamme on ollut toistaiseksi vielä kovin vähäistä ja siksi meidän on haettava intensiteettiä ja yhteistä säveltä kaikissa tilaisuuksissa, Mirolybov painottaa.

Harjoitusottelutahti on ollut huimaavaa, mutta sitä Mirolybov puolustelee sillä, että ”niin on tahti tiivis liigassakin: kaksi, jopa kolme peliä viikossa”.

KTP:n terveystilanne on nyt parempi kuin edellisottelun alla. Kuumeet ja kaikki muutkin pöpöt on taltutettu, ja sairaslistalla on vain pitkäaikaispotilas Samuel Haanpää.

Tartu Rock kuuluu samaan kastiin kuin kaikki muutkin KTP:n harjoitusvastustajat. Se on Viron hallitseva mestari ja puhtaasti ammattilaisjoukkue.

Kotkan valmentaja ei ole vaivannut päätään Tartu Rockin pelitavan opiskelulla.

– Korisliigassa kyllä katsellaan videoita vastustajista ja käydään omien kanssa läpi heidän pelaajiaan, mutta nyt Tartu-ottelussa kaikki huomio on omassa tekemisessä.

Tartu Rock on monella mittarilla mielenkiintoinen yhdistelmä. Sitä valmentaa yksi Viron koripallon legendoista Gert Kullamäe (44). Hän saavutti aikanaan pelaajana neljä mestaruutta Virossa sekä yhden Neuvostoliitossa, Belgiassa, Hollannissa ja Liettuassa. Valmentajana Kullamäe on juhlinut Viron mestaruutta kahdesti.

Ainoana amerikkalaisenaan Tartu marssittaa kentälle 206-senttisen, 30-vuotiaana Brian Harperin. Hänellä on aiempaa taustaa muun muassa Saksan ja viimeksi Kyproksen sarjoista.

Tartun peliä johtaa liettualainen Evaldas Zabas (27 vuotta/188 senttiä) ja korin alla huseeraa maanmiehensä Karolis Petrukonis (28/212).

KTP-Tatu Rock (Viro), koripallon harjoitusottelu Steveco Areenalla Karhuvuoressa tiistaina 29.9.2015 kello 18.30.