Kesä on hiljalleen vaihtunut syksyksi ja se tarkoittaa samalla sitä, että Korisliiga alkaa. Kauden 2015-16 ensimmäinen kierros käynnistyy perjantaina ja ensimmäinen kierros paketoidaan maanantaina.

Korisliigakausi saa heti räväkän startin, kun Pohjanmaan paikalliskamppailussa Kobrat isännöi Karhua. Joukkueet kohtasivat toisensa kertaalleen talvella harjoitusottelussa ja tuolloin Kobrat oli niskan päällä.

Lauantaina on niin ikään yksi ottelu, kun Vilpas saa kotikentälleen Pyrinnön. Sunnuntaina ohjelmassa on kaksi kamppailua. Helsingissä vietetään Supersunnuntaita, kun Seagulls isännöi Bisonsia. Bisons lähtee kauteen yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista ja Seagulls on vahvistunut kesän aikana ja joukkuetta ennakoidaan jopa mitalitaisteluun.

– Avauspelistä tulee hauska. Pääsemme pelaamaan Helsingin Jäähalliin ison yleisön eteen ja on kiva nähdä missä menemme joukkueena. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, koska olemme pelanneet vain harjoitusotteluja, joissa meillä ei ole ollut kaikki pelaajat mukana, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson toteaa SuomiKoris-sivustolle.

Amerikkalaisvalmentaja tiedostaa Seagullsin kovuuden ja muun muassa Antto Nikkarinen vaihtoi viime kauden päätteeksi Bisonsista Seagullsiin ja myös Timo Heinonen palasi pääkaupunkiseudulle. Gibson odottaakin kovaa avausottelua.

– Seagulls on todella hyvä joukkue, joka on meille hyvä haaste kauden alkuun. Näemme sen jälkeen, missä meillä on vielä työtä edessä. Paperilla Seagulls on ehdottomasti kovempi ja laajempi kuin viime vuonna. Sinne meni Heinonen ja Nikkarinen muun muassa, jotka ovat kovia pelimiehiä. Kysymyksenä on vain kuinka hyvin he saavat joukkueen pelaamaan yhteen, kuten kaikilla muillakin, Gibson muistuttaa.

Sunnuntain toisessa ottelussa sarjanousija BC Nokia aloittaa kautensa kohtaamalla kotonaan KTP:n. Avauskierros paketoidaan maanantaina, kun hallitseva mestari Kataja kohtaa Kouvot.

Korisliigan ottelut:
Pe 2.10. 18.30 Kobrat-Karhu
La 3.10. 17.00 Vilpas-Pyrintö
Su 4.10. 16.30 Seagulls-Bisons
Su 4.10. 17.00 BC Nokia-KTP
Ma 5.10. 18.30 Kataja-Kouvot