Karhu-valmentaja ei silitellyt omiaan: ”Lapua oli meitä tällä kertaa huomattavasti parempi”
Kuva: Juha Tamminen
Karhu avasi Korisliigakauden vieraissa, kun se kohtasi rakkaat Kobrat paikallispelissä. Derby oli kerännyt hyvin katsojia, sillä Lapuan urheilutalolle oli tiensä löytänyt 926 katsojaa. Karhua oli kannustamassa iso joukko faneja, jotka antoivatkin joukkueelleen loistavaa tukea. Karhu taipui lopulta 64-89-numeroin.
– Kyllä me mielestäni olimme peliin valmiin, vaikka se ei siltä alun jälkeen näyttänytkään. Olisi helppo selitellä tappiota kaikilla asioilla, mutta Lapua oli meitä tällä kertaa huomattavasti parempi. Levypallopelissä on parannettavaa, ja jäimme alun jälkeen selvästi kotijoukkueen jälkeen. Keskiviikkona eka kotipeli, ja siihen lataudutaan. Huomenna lauantaina palauttava treeni ja sunnuntaina pojilla on vapaata. Sitten alkuviikosta keskitytään Seagullsien kaatoon, Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen kertoi seuran sivujen mukaan.
Karhu kohtaa seuraavaksi kotiluolassaan Helsingin Seagullsit. Gulls on vahvistunut viimekaudesta ja heitä on useissa arvioissa veikattu Korisliigan kärkipäähän. Edessä on siis jälleen vaikea peli, mutta luultavasti tämän kauden Korisliigassa ei helppoja pelejä tule olemaankaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet