Kouvojen Korisliigajoukkuetta luotsaava Jyri Lehtonen aikoo vetää henkeä valmennustyöstä.

Jo kuudetta kauttaan Kouvoja valmentava Lehtonen on ilmoittanut seuran johdolle, että kuluvan kauden jälkeen on aika ladata akkuja.

Vuonna 1991 Äänekoskelta maailmalle koripallon perässä lähtenyt Lehtonen on Kouvojen edustusjoukkuetta pisimpään yhtäjaksoisesti käskenyt valmentaja. Reilussa viidessä vuodessa suhteesta Kouvolaan ja Kouvoihin on kehittynyt syvä ja lämmin.

Seuran puheenjohtaja Sami Pousi puhuu väistyvästä päävalmentajasta lämpimästi.

– Jyri on tehnyt erittäin hyvää työtä joukkueemme kanssa, monella kaudella vielä verraten niukoilla resursseilla. Hänen osaamisensa ja ansionsa esimerkiksi nuorten pelaajien koulimisessa ovat kiistattomat. Toivon, että tämän kauden päätteeksi Jyri saa hyvästä työstään ansaitsemansa palkinnon, sanoo Pousi ja lisää, että joukkueen ensi kauden valmennuskuviot ovat vielä täysin auki.

– Jyrin varhaisen ilmoituksen myötä meillä on nyt hyvin aikaa uuden valmentajan rekrytointiin. Ja aivan kuten Jyrikin sanoo, kaikki on kunnossa hänen seuraajalleen, Pousi muistuttaa Kouvojen sivuilla.