Kataja hakee superyllätystä – ”ASVEL ei missään nimessä ole voittamaton”
![ii_katajahymy2015](https://www.suomikoris.com/app/uploads/2015/10/ii_katajahymy2015.jpg)
Kataja isännöi FIBA Europe Cupin jatkolohkon ottelussa ranskalaista ASVELia keskiviikkoiltana. Vaikka juuri nyt, kolme kierrosta ennen jatkolohkon päättymistä, ei vielä tarvitse puhua pakkovoitosta, helpottaisi ASVELin kaataminen huomattavasti elämää joensuulaisleirissä.
Katajalla on kolmesta ottelusta yksi voitto.
– Jatkoonpääsyn kannalta meidän pitää voittaa kolmesta viimeisestä pelistä kaksi. Ranskalaisten kaataminen poistaisi paineita Krka-vieraspelistä (27.1.), päävalmentaja Jukka Toijala näkee Katajan sivuilla.
Ensimmäisessä kohtaamisessa Kataja piti ASVELia pinteessä ensimmäiset 30 minuuttia, mutta lopussa ranskalaisseura puristi 95-79-voiton.
– ASVEL ei kuitenkaan missään nimessä ole voittamaton, heilläkin on kauden aikana ollut erinäisiä ongelmia. Omat aseemme ovat siinä, että kun pystymme levittämään kenttää ilman että pallonliike pysähtyy, aiheutamme vastustajalle kuin vastustajalle ongelmia. ”Bonen” (Lamayn Wilson) kova heittouhka vaatii vastustajalta aina reagointia ja yleensä hän on saanut vastaansa itseään hitaampia ja raskaampia kavereita mistä olemme tähän mennessä hyötyneet, Toijala pohtii.
– Myös kotisali ja kotiolosuhteet auttavat. Jos unohdetaan kauden ensimmäisen liigaottelun Kouvot-tappio (5.10.2015), niin taipuminen Minskille (2.12.2015) on pitkässä sarjassa ainoa kerta kun olemme hävinneet kotona. Välillä olemme jopa dominoineet otteluja.
– On kuitenkin muistettava, että voittoon vaaditaan tällä tasolla huippupeli – vajaalla energialla tai heikolla heittämisellä ei näitä joukkueita kaadeta, ”Toikka” alleviivaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat