Karhu kaatui Salossa – Pyrinnölle Pirkanmaan herruus

Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme kamppailua. Voitot merkattiin Pyrinnölle, Kobrille ja Vilppaalle.
Vilpas onnistui kaatamaan sarjakakkosen Karhun 84-66 (35-37). Vilpas aloitti pelin vahvasti ja otti kahdeksan pisteen kaulan, mutta toisella Karhu iski takaisin. Toinen puoliaika oli sitten Vilppaan hallintaa ja voitto sinetöityi päätösneljänneksellä, jonka salolaiset veivät 27-13.
Vilppaalta löytyi onnistujia leveältä rintamalta, sillä kolme pelaajaa ylsi 14 pisteeseen (Monyea Pratt, Doug Wiggins, Austin Dufault) ja lisäksi Juho Nenonen heitti 12 ja tuore vahvistus Sherman Gay 11. Karhulta Antti Kanervo pommitti 22 pistettä, Lawrence Kinnard 17 ja Tim Troutman 11.
Pyrintö otti Pirkanmaan herruuden, kun se voitti kotonaan BC Nokian 88-77 (46-29). Ensimmäisen neljänneksen joukkueet tahkosivat vielä tasatahtia, mutta toisella Pyrintö repäisi 28-11-voiton ja se etumatka piti myös ottelun loppuun.
Antero Lehto heitti voittajille 19 pistettä, J’Nathan Bullock upotti 16, Ricky Minard 15 ja Damon Williams tilastoi 13/11. Nokialaisilta Luis Flores jatkoi vahvoja esityksiään 27 pisteellä, Daniel Bailey heitti 16 ja Dragan Ladovic 15.
Kobrat ja Seagulls kävivät tiukan taistelun voitosta, joka lopulta ratkesi Kobrien eduksi 85-81 (47-48). Seagulls johti peliä vielä pari minuuttia ennen loppua, mutta Kobrat nousi rinnalle ja ratkaisi pelin vapariviivalta.
Voittajilta Austen Rowland heitti 27 pinnaa, Darien Brothers säesti 16 pisteellä, Tuomas Viertola 13 ja Dom Morris 10. Jason Conley oli Seagullsin tehokkain 23 pisteellä, James Sinclair sai kasaan 15, Terrence Watson 11 ja Timo Heinonen 10.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta