Kouvot katkaisi Katajan voittoputken – Pyrintö piti pintansa kotonaan
Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Kouvot ja Pyrintö nappasivat tiukoissa peleissä voitot.
Sarjakärki Katajan kahdeksan ottelun mittainen voittoputki katkesi Kouvojen käsittelyssä. Kouvot oli kotikentällään vahvempi 89-84 (46-45).
Ottelu oli koko ajan tasainen ja ratkaisu nähtiin vasta viime hetkillä. Kouvot sai viime minuuteille pienen kaulan eikä Kataja saanut ratkaisevia heittojaan sisään ja näin Kouvot pääsi juhlimaan arvokasta voittoa. Isänniltä Thomas Gipson nosteli 23 pistettä ja Tuomas Hirvonen kirjautti 21. David Gonzalvez tilastoi 13 pistettä ja Kyle Shiloh 12. Katajalta Lamayn Wilson kirjautti 20 pinnaa ja Teemu Rannikko tilastoi 16/10s. Thomas Scrubb heitti 16, Trevis Simpson 12 ja Tony Easley 10.
Toisessa ottelussa nähtiin niin ikään tiukka kamppailu pisteistä, kun Pyrintö voitti kotonaan Vilppaan 82-81 (35-40). Vilpas oli ottelussa kuskin paikalla suurimman osan pelistä ja johti ottelua parhaimmillaan jo 16 pisteen erolla. Pyrintö kuitenkin liimautui kantaan ja J’Nathan Bullockin kori viimeisillä sekunneilla nosti Pyrinnön lopullisesti ohi. Vilpas sai vielä mahdollisuuden, mutta Sherman Gayn heitto torjuttiin ja näin Pyrintö jatkoi vahvoja kotiotteitaan.
Ricky Minard kirjautti kotijoukkueelta 22 pistettä, Damon Williams tehoili 17/13, Antero Lehto 15 pistettä ja Topias Palmi 13. Vilppaalta Doug Wiggins oli tulessa 25 pisteellä, Gay nosteli 18, Austin Dufault 13 ja Okko Järvi 10 pistettä. Vilpas oli matkassa ainoastaan seitsemällä pelaajalla.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat