Nuori maajoukkuelaituri haki oppia Susijengin harjoituksista: ”Susijengissä hävyttömän kovia pelaajia”

Porvoon Tarmon kasvatti ja Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen laituri Samuli Nieminen, 20, sai viime kesänä kutsun Susijengin rinkiin alaraajavammastaan kuntoutuessaan ja pysyi ringissä pitkälle alkusyksyyn.

Nieminen kertoo viime kesän olleen silmiä avaava kokemus ja nyt hän odottaa uransa viimeisiä nuorten EM-kisoja kasvavan innostuksen vallassa. Nieminen sai kevätkesällä 2015 jobinpostia kuullessaan, että sitkeä alaraajavamma pitäisi hänet pois 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoista.

Vaikka Nieminen joutui puremaan hammasta nähdessään ikätoveriensa lähtevän Unkariin pelaamaan B-divisioonan mestaruudesta, hänelle tarjoutui takaportin kautta mahdollisuus ikäluokkansa pelaajalle vielä harvinaisempaan kokemukseen, kun Susijengi-luotsi Henrik Dettmann ehdotti tälle harjoittelua miesten maajoukkueringissä kuntoutumisensa viimeisinä viikkoina.

– Harvoin asiat järjestyy niin, että joutuu jättämään junnumaajoukkueen kisat väliin, mutta päätyykin miesten rinkiin treenaamaan, Nieminen naurahtaa muistellessaan vuoden takaista Koripalloliiton tiedotteessa.

– Henkan (Dettmann) kanssa sovittiin, että katsotaan, miten eka viikko menee ja arvioidaan sen jälkeen, jatkanko ringissä vai miten edetään.

Nieminen teki vaikutuksen – niin joukkuetovereihin kuin valmennusjohtoonkin.

”Nuori mies”, kuten joukkuetoveri Ville Kaunisto Niemistä leirityksen ensimmäisenä viikkoina nimitti, merkittiin ensimmäisen kerran pöytäkirjaan Susijengin jäsenenä 1. elokuuta 2015 maaottelussa Ranskaa vastaan.

Nieminen on ammentanut viime vuodet koripallo-oppia divarin HBA-Märskyssä sekä Suomen juniorimaajoukkueissa. Siirtyminen Susijengin harjoitusintensiteettiin oli kuitenkin oma lukunsa.

– Muistan, kun ensimmäisen kerran jouduin Matti Nuutisen puolustettavaksi ja huomasin, että jahas, täällä ei ihan samalla lailla tehdä omia asioitaan hyökkäyksessä kuin vaikkapa junnumaajoukkueen treeneissä, Nieminen naurahtaa.

– Mitä pidemmälle kesä eteni, sitä enemmän jalat alkoivat kuitenkin totella. Loppukesästä tajusin, etten ole enää älyttömän kaukana siitä tasosta, että voisin odottaa peliminuutteja maajoukkueessakin. Vaikka Susijengissä on hävyttömän kovia pelaajia, huomasin lopulta pysyväni pakissa nopeampienkin kaverien perässä.