Karhu hankki NBA-mestarin pojan – ”Vaikeuksia vastustajalle nopeudellaan sekä puolustustaidoilla”
Kuva: Getty Images
Karhu on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen Austin Hollinsin kanssa. Viime kaudella Ranskan Pro B:tä pelannut 193-senttinen ja 86-kiloinen 2/3 paikan pelaaja saapuu Kauhajoelle syyskuun alussa. Sopimuksessa on koeaika.
Hollins on 1977 NBA:n mestaruuden voittaneen ja samassa sarjassa valmentaneen Lionel Hollinsin poika. Hän on kotoisin Memphisistä ja yliopistokoripalloa hän pelasi vuodet 2010-2014 Minnesotan yliopistossa. Minnesota pelaa kovassa Big Ten konferenssissa ja siellä häntä valmensivat kuuluisat valmentajat Tubby Smith sekä Rich Pitino. Hollins pääsi kokeilemaan NCAA lopputurnauksen tunnelmaa ja viimeisellä yliopistokaudellaan johdatti joukkueen NIT turnauksen voittoon ja pokkasi samalla itselleen MVP-palkinnon. Viimeisellä yliopistokaudellaan hän pussitti 12,4 pistettä, repi 5 levyriä ja jakoi 2,4 syöttöä ottelua kohden. Peliaikaa peleissä tuli runsaat 33 minuuttia ja kolmoset upposivat koriin 35 % tarkkuudella.
Ylipiston jälkeen Hollins suuntasi Pohjois-Ranskaan, jossa hän on pelannut kaksi kautta. Joukkueena oli Denain Voltairen joukkue, joka siis pelaa Pro B:ssä eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Ensimmäisellä kaudella tehot olivat 8,4/1,7 ja toisella kaudella 12,5/2/1,7. Kolmoset upposivat koriin ensimmäisellä kaudella 39 prosentin tarkkuudella ja toisella kaudella prosentti oli 38. Kakkoset upposivat Ranskassa liki 60 prosentin tarkkuudella.
– Aloitan nyt kolmannen kauden ammattilaisena ja olen todella kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä, Hollins kertoo.
– Saimme yksityiskohdat natsaamaan ja odotan innolla, että pääsen pukemaan päälle oranssin pelipaidan, sekä edustamaan Karhun organisaatiota, Hollins hehkuttaa Karhun sivuilla.
Myös Karhun valmentaja Sami Toiviainen oli tyytyväinen.
– Hollins on pelannut kaksi viime kautta Ranskan ProB:ssä Denainin joukkueessa. Samassa joukkueessa pelasi myös Jeb Ivey, jolta sain vahvat suositukset kaverista. Hänen roolinsa Ranskassa kasvoi merkittävästi toisena kautena. Hollins on 3/2-paikan pelaaja, jonka pitäisi tuoda meille korintekovoimaa niin ajamalla kuin heittämälläkin ja aiheuttaa vaikeuksia vastustajalle nopeudellaan sekä puolustustaidoilla, Toiviainen listasi miehen apuja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Lahti Basketball nappasi ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Thomas Tumba siirtyy Belgian ja Alankomaiden yhteisliigaan
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Lähde: New York Knicks yrittää harvinaista kaappausta Dallas Mavericksista
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- NBA-sopimus käynnisti poikkeuksellisen tutkinnan
- Susijengistä tuttu Henri Kantonen jatkaa uraansa ulkomailla
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen