Donkkikone sai lähtöpassit Nokialta – ”Syynä on epäammattimainen käytös”
BC Nokia on purkanut joukkueessa kolmen pelin ajan esiintyneen Quintin ”Kwame” Alexanderin, 26, sopimuksen sunnuntaina 16.10. Sopimuksen purkamisen syynä on epäammattimainen käytös.
BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuomisen mukaan taustalla on lauantaina 15.10. Kauhajoen Karhua vastaan pelatun Korisliiga-ottelun tapahtumat, jolloin kokoonpanoon merkitty Alexander saapui paikalle räikeästi myöhässä.
– Ammattipelaaja ei voi yksinkertaisesti myöhästyä pelistä. Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun hänen kohdallaan aikamääreet eivät ole hallussa, Tuominen kertoo BC Nokian sivuilla.
– Ymmärrän seuran ratkaisun ja hyväksyn sen täysin. Samalla tuntuu pahalta myöntää, että Nokiakaan ei ollut se paikka jossa Alexanderin valtava potentiaali ja lahjakkuus toden teolla realisoituu, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen kommentoi.
201-senttinen Alexander esiintyi BC Nokian riveissä kolmen ottelun ajan 13,3 pisteen ja 9,7 levypallon keskiarvoilla.
– Myös pelillisesti jäämme kaipaamaan Kwamen fyysisyyttä ja räjähtävyyttä. On kuitenkin joitakin asioita joiden yksinkertaisesti pitää olla kunnossa, jotta urheilutoimintaa voidaan rakentaa kestävälle pohjalle. Meillä on vielä tämänkin jälkeen neljä vahvistusta, joiden kanssa jatkamme eteenpäin.
– Kwame on värikäs persoona ja sympaattinen kaveri, jonka uralle en voi jatkossakaan toivoa kuin pelkkää hyvää, vaikka yhteistyömme valitettavasti tällä kertaa tällä tavalla loppuukin.
BC Nokian seuraava peli on 26.10., kun se kohtaa Kobrat. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä Fanseat.comin sivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Seagulls ei anna periksi, Kataja jatkaa voittoputkeaan
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Lauri Markkasen seura karseassa tappiokierteessä
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran