BC Nokia vielä ilman ykköspelaajaansa – ”Muitakin pieniä vaivoja on”
BC Nokia kohtaa tänään perjantaina 16.12. Salon Vilppaan vieraissa Salohallissa poikkeuksellisesti 19:05.
Nokian osalta kyseessä on viimeinen ottelu ennen joulutaukoa, kunnes Näädät pelaa 28. joulukuuta Kobria vastaan vieraissa ja palaa pitkästä aikaa kotiyleisönsä eteen 30. päivä – vastustajana jälleen Kobrat.
Näädät ja Vilpas ovat tutut kilpakumppanit, jotka ovat kohdanneet varsinaisella Korisliiga-kaudella kahdesti ja syksyn harjoituspeleissä kerran. Sarjataulukossa toisena porskuttava Vilpas on voittanut jokaisen näistä kohtaamisesta. Viimeksi Vilpas poistu Nokialta sarjapisteet mukanaan kaksi viikkoa sitten.
– Vilppaalla on takana vahva syksy, paljon kovia voittoja, joissa vastustaja on välillä saatu näyttämään todella huonolta. Meidän vieraskenttärekordimme ei ole kummoinen ja altavastaajia olemme nytkin, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen kommentoi seuran sivuilla.
– Salon selkeä pelikonsepti ainakin on hyvin tiedossamme, sillä kohtaamme tällä kaudella jo neljännen kerran. Erityisesti korostuu järkevä hyökkäyspään pelaaminen, sillä avoimelle kentälle päästessään Vilpas on todella vaikea pysäytettävä.
Nokian osalta poissa on Papa Dia, joka toipuu edelleen alaraajavammasta. Poissa on myös Suomea 18-vuotiaiden EM-kisoissa edustava Ville Haapoja. Muuten Nokia pääsee otteluun kohtuullisen terveenä.
– Papa Dia puuttuu edelleen kokoonpanosta ja muitakin pieniä vaivoja on, mutta muuten olemme saaneet vetää suunnitelmien mukaisen harjoitusviikon alle, ja jos pelissämme on samaa taisteluilmettä kuin viime lauantaina Kauhajoella, niin uskon että pystymme tarjoamaan laadukkaan ja viihdyttävän tv-ottelun, Rantanen toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi