Vilppaan sankari ei epäröinyt voittoheitossa – ”Olin valmis ottamaan sen heiton”
Vilpas kavensi Korisliigan finaalit lauantaina ottamalla 76-74-voiton. Salolaisten sankari oli voittokorin tehnyt Juwan Staten.
Staten ratkaisi ottelun viileästi upottamalla kakkosen sisään summerin soidessa.
– Viimeisen heiton otin sen perusteella miten he ovat puolustaneet minua. He ovat antaneet minulle hyppyheittoja, mutta tänään pääsin rimalle joten tiesin, että he haluavat pakottaa minut ottamaan heiton, Staten kertasi ottelun ratkaisuhetkiä Koripalloliiton tiedotteessa.
– Olin valmis ottamaan sen heiton. Piti vain varmistaa, että kellosta kuluu aikaa pois riittävän paljon.
Voitto oli Vilppaalle ensiarvoisen tärkeä, sillä kolmen ottelutappion takaa nouseminen mestariksi olisi vaatinut jo pienoista ihmettä.
– Tämä kamppailu kertoi siitä taistelutahdosta, mitä joukkueestamme löytyy. 0-2 tappiolla ja vaikean ottelun jälkeen tähän kamppailuun ei ollut helppo tulla. Emme kuitenkaan ole tulleet tänne asti jäädäksemme ilman palkintoa, Staten totesi.
Vilpas pääsee yrittämään kotiedun ryöstöä takaisin heti sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat Joensuussa.
– Nyt täytyy päästä nopeasti lepäämään huomista varten. On tärkeää syödä hyvin ja pitää huoli nestetasapainosta näin tiukassa aikataulussa, Staten muistuttaa.
– Tilanne on kuitenkin sama molemmille joukkueille. Tässä tilanteessa henkinen puoli nousee korkeaan arvoon.
Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo oli luonnollisesti iloinen finaalisarjan avausvoiton myötä. Samalla mies jakoi takamiehensä näkemyksen finaalisarjan kannalta ratkaisevasta tekijästä.
– Onhan tässä mukavampi olla istumassa nyt kuin avausmatsin jälkeen, jolloin se heitto tuli meidän päätyyn viimeisellä sekunnilla. Kun huomenna jo pelataan, niin oleellista on nollata tämä tulos kuitenkin nopeasti, Iisalo pyöritteli.
– Molemmat joukkueet ovat väsyneitä, molemmilla joukkueilla alkaa olemaan aika paljon vaivoja ja jätkät painaa niistä huolimatta menemään tuolla. Henkisesti kovempi joukkue tulee nämä ottelut voittamaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkasella kulkee lupaavasti
- NBA:n arvokkain heitti hurjan lukeman
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- NBA:n arvokkain heitti hurjan lukeman