Korisliigan nousijajoukkueelle kaksi jatkosopimusta
Espoo United on solminut kaksi uutta jatkosopimusta. Unitedissa jatkavat espoolaiskasvatit Topi Halme ja Tuomas Ebeling.
Tarkasta heittokädestään tunnettu, 21-vuotias Halme on ollut mukana jo kolmessa sarjanousussa. Ensin Tapiolan Hongan ja viime kaudella Unitedin paidassa. Nyt edessä on ensimmäinen kausi Suomen korkeimmalla sarjatasolla Korisliigassa. Menneellä kaudella Halmeelle kertyi divari A:ssa keskimäärin 15 peliminuuttia ottelua kohden ja pisteitä 195-senttinen laituri nakutti 4,8 pisteen ottelukeskiarvolla. Nyt mies on valmis tekemään hartiavoimin töitä seuraavalla tasolla.
– Hyvillä fiiliksillä kohti ensi kautta. Tutussa ympäristössä ja hyvässä valmennuksessa tuntui oikealta jatkaa. Kolmen peräkkäisen sarjanousun jälkeen, on siistiä olla vihdoin korkeimmalla sarjatasolla. Tällä kaudella sarjanousu on tosin jo epärealistinen tavoite, Halme kommentoi naurahtaen seuran sivuilla.
– Omana tavoitteena on raivata itselle jonkinlainen rooli pelaavassa rotaatiossa, sekä olla tietysti kauden loppuessa merkittävästi parempi pelaaja kuin tällä hetkellä. Omia suurimpia vahvuuksia joukkueessa on varmaankin kyky levittää kenttää muille ja lähtökohtaisesti oikeiden valintojen tekeminen, niin pallon kanssa kuin ilman.
Unitedin päävalmentaja Ville Neva kuvailee nuorta espoolaislaituria vähemmän vaatimattomasti.
– Topi on heittovoimainen Honka-kasvatti, erittäin älykäs pelaaja, jonka palloton liike on todella korkealaatuista.
Ebeling harjoitteli täysipainoisesti Espoo Unitedin miesten joukkueen kanssa jo menneellä kaudella. Suurta pelillistä roolia mies kantoi Tapiolan Hongan miesten 2.divisioonan joukkueessa. Korin alla, tämä vahvalla fysiikalla varustettu, 205-senttinen pelaaja aiheuttaa ongelmia kelle tahansa, sarjatasosta riippumatta. Näissä ominaisuuksissa ja ehtymättömässä halussa kehittyä, piileekin syyt tuoreeseen jatkosopimukseen.
– Olen kyllä erittäin iloinen siitä, että jatkan Espoo Unitedissa. Odotan jo innoissani seuraavaa kautta. Työtä eli erityisesti paljon fysiikkaharjoituksia tehdään jo nyt, jotta ollaan kauden alkaessa valmiita kohtaamaan uudet haasteet, Ebeling kertoo.
– Henkilökohtainen tavoitteeni ensi kaudelle, on kehittyä pelaajana seuraavalle tasolle ja tietysti auttaa joukkuettani voittamaan.
Rohkeasti kroppansa likoon laittavasta Ebelingiä päävalmentaja Neva kuvailee alati kehittyväksi sentteriksi.
– Tuomas on Topin tavoin Hongan juniori, joka on viimeisen kolmen vuoden aikana ottanut isoja kehitysharppauksia. Hän on ahkera screen & roll sentteri, joka ei kontaktia kaihda.
Neva iloitsee päästessään jatkamaan hedelmällistä yhteistyötään, motivoituneiden ja motivoivien koripalloilijoiden kanssa
– Kun ajatellaan koripalloilijan huippuvuosien alkavan keskimäärin 25 ikävuoden jälkeen, niin on todella motivoivaa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka haluavat keskittyä nimenomaan tekemään työtään ahkerasti ja pitkäjänteisesti. Topi ja Tuomas ovat erinomaisia esimerkkejä tällaisista pelaajista ja yhteistyö onkin kantanut vuosi vuodelta isompia hedelmiä. Edelleen matkataan kohti uusia ennätyksiä ja uskotaan vahvasti, että parhaat niistä ovat pitkällä edessä päin.
– On ilo ja kunnia nähdä molemmat herrat taas kovemmassa ympäristössä ja uuden haasteen äärellä. Kummallakin heistä on realistiset mahdollisuudet vastata haasteisiin jo tällä kaudella, jatkumoa arvostava Neva kommentoi.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan