Kouvojen nuorisokaksikko hamuaa vastuuta tulevalla kaudella
Kouvojen 18-vuotiaiden Teemu Knihtisen ja Benjamin Vannisen kesä on monen muun kouvopelaajan tavoin vierähtänyt lähes puhtaasti koripallon parissa. Knihtinen on ollut kesän Kouvojen päävalmentajan Jyri Lehtosen luotsaaman miesten U20-joukkueen mukana ja tällä hetkellä parivaljakon maajoukkuekesä huipentuu B-divisioonan EM-kisoihin Romaniassa. Vanninen puolestaan on ollut miesten U18- joukkueen matkassa ja muutaman päivän sisään selviää aukeaako nuorukaiselle paikka Suomen joukkueeseen Slovakian EM-kisoihin.
Kesä on pitänyt Knihtisen kiireisenä eikä nuorukainen ole juuri ehtinyt hengähtää.
– Koko kesä on mennyt lähinnä maajoukkueen mukana treenaamassa ja pelaamassa. Kotona olen käynyt aika vähän, mutta siellä ollessa olen yrittänyt vaan rentoutua ja levätä. Tällä hetkellä ollaan juuri aloittamassa EM-kisoja täällä Romaniassa. Itse haluan tuoda joukkueeseemme puolustavaa mentaliteettia ja energiaa. Joukkueena halutaan nousta ensi vuodeksi takaisin A-divisioonaan. Näissä peleissä näkee missä menee muihin eurooppalaisiin huippupelaajiin nähden. Se edesauttaa näkemään omat heikkoudet mitä pitää kehittää, Knihtinen mietti Kouvojen sivujen mukaan juuri EM-kisojen alla.
Tulevaksi Korisliigakaudeksi Knihtinen haluaa nousta entistä isompaan rooliin Kouvoissa.
– Korisliigassa haluisin vakiinnuttaa paikan rotaatiossa, ja tietysti kehittää jokaista osa-aluetta pelissäni. 1 divisioonassa saan varmasti enemmän roolia ja haluan olla yksi joukkueen avainpelaajista. Koen itseni hyvänä levypallopelaajana, kovana korilleajajana ja aika monipuolisena muutenkin. Pitää kehittää heittoa erityisesti, ja sen kanssa olenkin tehnyt paljon hommia. Myös fyysisyyttä ja painoa tarvitaan enemmän että seuraavalla tasolla pärjää.”
Knihtisen tavoitteet ovat korkealla.
– Haluan, että tästä tulee ammatti jolla elättäisin itseni ja toivon pelaavani jossain vaiheessa Euroopan kentillä.
Yksi kesän uusista kouvoista, Benjamin Vanninen, on hänkin valmiina hyppäämään vielä kesän aikana susipaitaan. Vanninen on saanut koripallo-oppinsa Helsingissä, mutta siirtyi täksi kaudeksi Kouvoihin.
– Aloitin koripallon 7-vuotiaana Panttereissa josta parin vuoden jälkeen siirryin Wartti Basketiin. Viimeiset kolme vuotta olen viettänyt Helsingin Namikassa miehissä sekä junnuissa.
Kouvot hän näkee hyvänä mahdollisuutena kehittyä urallaan.
– Kouvola ja Kouvot vaikuttavat hyvältä mahdollisuudelta edetä omaa pelaajapolkuani hieman erilaisissa olosuhteissa kuin aiemmalla urallani. Odotukseni ovat korkealla niin Kouvojen kuin omankin pelaajakehitykseni osalta ja tiedän, että Kouvoissa on paljon osaavia ammattilaisia sekä loistavat olosuhteet harjoitteluun.
Vanninen on myös pitänyt kuntoaan kesällä yllä maajoukkuepaidassa.
– Kesä on sujunut kokonaisuudessaan hyvin. Ohjelmani kesällä on koostunut pääosin maajoukkueen mukana treenaamisesta ja valmistautumisesta EM-kisoihin. Edessä on vielä mahdollisesti EM-kisat, mikäli minut valitaan mukaan kisajoukkueeseen.
Vanninen toivoo pystyvänsä kauden aikana ottamaan askeleita eteenpäin pelaajana.
– Omia henkilökohtaisia tavoitteita ei sinänsä ole muuta kuin kehittyä kauden aikana mahdollisimman paljon sekä auttaa joukkuetta voittamaan pelejä. Omina vahvuuksina pidän heittopeliä sekä hyökkäyspään osaamista. Fysiikka tulee tietenkin ensimmäisenä saada parempaan kuntoon jotta korkeammalla sarjatasolla pystyy pelaamaan ja puolustuksessa on vielä hiomista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers