Susijengin sankari Lauri Markkanen vaatimattomana – ”Koko elämä treenattu tällaisia hetkiä varten”

Huolet Lauri Markkasen pelikunnosta osoittautuivat turhiksi, kun Markkanen pisti taas yli 11 000-päisen Hartwall Arenan huutamaan suoraa huutoa useampaan otteeseen. Markkanen oli Suomen ykköshahmo 27 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.
Puola johti kahdella pisteellä 15 sekuntia ennen loppua ja heillä oli pallonhallinta. Suomen puolustus kuitenkin piti miehet kurissa ja Markkanen pääsi katkaisemaan puolalaisten sisään heiton ja karkasi isoon donkkiin tasaten pelin. Markkanen kertoi ottelun jälkeen aavistaneensa puolalaisen mahdollisen syötön.
– Kyllä minä sen luin. Minun jätkäni oli Sasun selän takana ja tiesin, ettei hänelle voi syöttää. Hän oli pitänyt palloa jo joku 3-4 sekuntia ja näin, että mies oli vapaana. Tuli ihan luonnostaan ja näin sen syötön, Markkanen kertasi yhtä ottelun kulminaatiopistettä.
Markkanen ei ehtinyt tilanteessa miettiä, mutta tiesi mitä pitää tehdä.
– Päätin tehdä korin. Ei siinä hirveästi ajateltu. Tiesin kyllä, että olimme kaksi pinnaa takana ja pakko mennä nopeasti.
Markkanen ei osannut sanoa ottelun jälkeen oliko kyseessä yksi hänen uran kovimmista.
– Yksi ikimuistoisimmista ainakin.
Susijengi sai jälleen taakseen hurjan kannustuksen. Markkanen on USA:n yliopistopeleissä tottunut isoihin yleisömääriin ja kovaan meteliin. Kotikisat ovat silti jotain erityistä.
– Molemmissa on ihan käsittämätön fiilis, mutta onhan siinä oma juttu, kun oma kansa on siinä.
Markkanen heitti ottelussa tukun kovia koreja sisään erilaisista tilanteista ja paikoista. Hänen mukaansa onnistuneille heitoille on yksinkertainen resepti.
– Se tulee ihan työn kautta. Koko elämä treenattu tällaisia hetkiä varten, Markkanen muistutti.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista