Espanja vei pronssimitalit – Gasolin veljekset hurjassa vireessä
Espanja vei EM-pronssimitalit, kun se voitti Venäjän 93-85 (45-28)
Espanja näytti jo ensimmäisellä puoliajalla menevän menojaan, kun se johti ottelua parhaimmillaan jo lähes 20 pisteen erolla. Venäjä ei kutienkaan suostunut luovuttamaan, vaan nousi toivottomankin näköisestä tilanteesta taistelemaan vielä voitosta. Kolme minuuttia ennen loppua Venäjä pääsi jo kahden pisteen päähän, mutta Gasolin veljekset Pau ja Marc pitivät huolen siitä, ettei Venäjä päässyt sen lähemmäksi. Pau tilastoi ottelussa 26/10 ja Marc 25/4. Lisäksi Sergio Rodriguez tarjosi tuli tukea 16/0/9s. Venäjän ykköspistemies oli totutusti Aleksei Shved (18).
- Salon Vilppaan suurvoitto eurokentillä sai vastustajan nöyräksi: ”Voitti ansaitusti”
- Lähde: Entinen NBA-dynastia on jo pitkään ollut kiinnostunut Lauri Markkasesta
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa

- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa