Kouvot haki pisteet Uudestakaupungista selvällä 85-67-voitolla. Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen oli omiensa puolustuspelaamiseen tyytyväinen, kun taas Korihaiden kollega Jarno Nikula olisi toivonut joukkueeltaan parempaa esitystä.

Lehtonen ei pitänyt vielä joukkueensa peliä valmiina, mutta kiitteli puolustuspelin perustekemistä.

− Meidän ykköspuolustuskonsepti on aika hyvässä kunnossa. Me saadaan järjestäen tehtyä vastustajien isoista pelaajista hyppyheittäjiä. Se on mihin me pyritään, että ne on poissa levypalloista ja me päästään itse juoksemaan, Lehtonen mietiskeli Korihaiden sivujen mukaan.

Nikula olisi toivonut suojattiensa onnistuvan paremmin järjestelmällisen joukkuepelin toteuttamisessa.

− Ensimmäistä kertaa tällä kaudella ensimmäinen kymppi oli hyvä. Olimme pelissä mukana onnistuneen valmistautumisen takia. Muuten ne koko viikon ajan toitotetut asiat, kuten Kauniston Villen levypallopelaamisen vaikeuttaminen eivät onnistuneet. Ville hävisi näkyvistä ja Gipson pelasi todella hyvän pelin. Ongelmia on varsinkin hyökkäyspelissä sooloilussa. Jos emme pelaa pelejä joukkueena sovitulla tavalla, emme pärjää pelkillä yksilösuorituksilla.