Bullsin riitapukareista uutta tietoa: ”Seuraava askel on saada porukka kasaan ja päästä yli tästä”

Lauri Markkasen edustaman Chicago Bullsin alkukausi on ollut melkoista vastoinkäymistä kentällä ja sen ulkopuolella. Joukkueen pelaajat Bobby Portis ja Nikola Mirotic ottivat harjoituksissa yhteen ennen kauden avausta, sillä seurauksella, että Mirotic joutui sairastuvalle Portisin lyötyä tätä.
Mirotic sai iskusta murtumia kasvoihinsa, mutta säästyy leikkaukselta. Montenegrolaispelaaja on palannut Bullsin harjoituskeskukseen, mutta pelikuntoon on vielä pitkä matka. Samaa voi sanoa tappelupukarien keskinäisistä väleistä.
Uutiskanava NBC:n tietojen mukaan Mirotic on pyytänyt siirtoa pois Bullsista, jos Portis ei lähde. Asia ei ole kuitenkaan yksinkertainen. Miroticin sopimuksessa on siirron estävä pykälä, joka pitäisi purkaa ennen tätä.
– On tärkeää saada Niko ensimmäistä kertaa takaisin tänne. Seuraava askel on saada koko porukka kasaan ja päästä yli tästä, Bulls-valmentaja Fred Hoiberg sanoi.
Miroticin paluusta harjoituskeskukseen päävalmentaja oli iloinen.
– Tämä on iso askel. Yksi valmentaja jää tänne auttamaan häntä harjoituksissa. Olisi hienoa saada hänet takaisin, Hoiberg sanoi NBC:n haastattelussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa