Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
Miikka Muurinen jättää Partizan Belgradin.
Virallisesti asiaa ei ole vahvistettu, mutta käytännössä hänen lähtönsä tästä Serbian huippuseurasta on varma asia.
Muurisen uudesta seurasta ei ole tietoa. Se lienee selvää, että hän pelaa ensi kaudella yliopistokorista ja tienannee siitä muutaman miljoonan.
Muurisen siirtymistä Partizaniin hämmästeltiin viime syksynä. Ja syystäkin.
Kenties Muurinen teki kuitenkin oikean ratkaisun. Belgradissa hän sai seurata eurooppalaisen huippujoukkueen toimintaa aitiopaikalta. Hän näki, mitä huipulla pelaaminen vaatii maailman toiseksi kovimmassa koripallosarjassa.
Se tuli selväksi, ettei Muurisen kokonaisvaltaisen pelaamisen taso vielä riitä. Hän hurmaa donkeillaan, mutta yleisesti tekemisessä on hurjasti hänellä parannettavaa.
Sitä voi kysyä Muurista Belgradissa valmentaneilta Zeljko Obradovicilta ja Joan Penarroyalta. He ovat eliittivalmentajia, eivätkä paljoa Muuriseen luottaneet.
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”