Lauri Markkanen surkean Chicagon ainoa ilonlähde – ”Se antaa paljon toivoa”

Lauri Markkanen jatkoi jälleen väkeviä otteitaan NBA:ssa, kun Chicago Bulls hävisi vieraskentällä Miamille 91-97. Markkanen oli jälleen joukkueensa paras pistemies nuorukaisen heitettyä 25 pistettä.
Aiemmissa otteluissa Markkanen oli pääsääntöisin upotellut pisteensä kolmen pisteen takaa, mutta tällä kertaa Markkanen onnistui monipuolisesti ympäri kenttää. Päävalmentaja Fred Hoiberg kuulutti edellispelin jälkeen, että palloa on toimitettava enemmän Markkaselle ja tällä kertaa joukkue totteli valmentajan käskyä.
– Se antaa paljon toivoa, Hoiberg sanoi Sun-Timesin mukaan, kun häneltä kysyttiin Markkasesta.
Markkanen on käyttänyt näyttöpaikkansa erinomaisesti hyväkseen ollen joukkueensa tilastokärki pisteissä (17,2) ja levypalloissa (9,3).
– Noustakseen esille ja pelatessaan niin hyvin kuin hän nyt pelaa, se on hieno merkki siitä pelaajasta, joka hän nyt jo on ja pelaajasta joka hänestä tulee, kun hän jatkaa kypsymistä, kasvua kroppaansa ja ymmärtäessään kaikkea mitä tämän liiga on.
– Pojalla ei ole minkäänlaista pelkoa. Hän liikuttaa jalkojaan erittäin hyvin puolustuksessa. Hän kasvaa jokaisessa pelissä. Hän on pelin oppilas. Hän haluaa katsoa videoita ja hän on nöyrä poika. Hänellä on kaikki ominaisuudet tulla supertähdeksi tässä liigassa, Hoiberg suitsutti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Turpaan tuli – LeBron Jamesin kausi on ohi
- Susijengin tähden taival ohi Euroliigassa
- Erikoinen välikohtaus NBA:ssa
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- Seagulls otti jo toisen voittonsa finaaleissa
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Taru Tuukkasen hieno ura päättyi järkyttävään pettymykseen
- Susijengin tähden taival ohi Euroliigassa
- Erikoinen välikohtaus NBA:ssa
- ToPo sai tylysti turpaansa – ratkaisu siirtyi
- Turpaan tuli – LeBron Jamesin kausi on ohi
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Seagulls otti jo toisen voittonsa finaaleissa
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua
- Houston Rockets jatkaa taistelua