Maajoukkuepelaajan joukkue voittoon eurokentillä – ”Todella tärkeä voitto joukkueelta jatkon kannalta”

© Kuva: Ilari Isotalo

Kahden kirvelevän tappion jälkeen, Annika Holopaisen edustama Wasserburg pääsi takaisin voittojen tielle kaatamalla torstai-iltana tshekkiläisen Brnon. Wasserburgin voittolukemat olivat 81-62 (33-33).

Brno aloitti ottelun vahvemmin ja oli pitkään johdossa, mutta Wasserburg otti toiseen neljännekseen 11-0-jakson nousten rinnalle ja toisella puoliajalla Wasserburg karkasi vierailtaan lopullisesti.

– Juoksimme kenttää ja jaoimme palloa hyökkäyksessä paremmin kuin viime peleissä ja sen takia saimme laadukkaampia heittoja ja helppoja koreja. Aggressiivinen puolustuksemme pakotti Brnon pelaamaan enemmän 1 vastaan 1 -korista, joka oli tavoitteemme peliin lähdettäessä, sillä he tykkäävät pelata todella organisoitua koripalloa, Holopainen kertasi Koripalloliiton tiedotteessa.

Holopaiselle kertyi tilastoihin vajaassa 14 minuutissa seitsemän pistettä, kaksi levypalloa, syöttö ja riisto.

– Itselläni oli vaikeuksia päästä pelirytmiin virhevaikeuksien ja päähän tulleen iskun takia, mutta todella tärkeä voitto joukkueelta jatkon kannalta.

Holopaisen mukaan hän on kuitenkin kunnossa pääiskun jäljiltä.

Wasserburgilla on neljästä pelistä kaksi voittoa ja on lohkossa toisena tasapisteissä Fribourgin kanssa. Venetsia johtaa lohkoa puhtaalla pelillä.

Ottelutilastot

Lähde: Koripalloliiton tiedote


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.