Sasu Salin oli avittamassa Malagaa hienoon voittoon Euroliigassa, kun Malaga katkaisi viiden ottelun tappioputkensa kaatamalla venäläisen Himkin. Petteri Koposen Barcelona sen sijaan taipui klassikko-ottelussa Real Madridille.

Malaga otti makean 93-84 (47-48)-voiton Himkistä nousten samalla pois Euroliigan jumbopaikalta. Ottelussa nähtiin melkoinen kolmen pisteen heittokilpailu, sillä Malaga upotti 13 heittoa sisään kolmen pisteen viivan takaa ja Himki pisti vielä kolmella paremmaksi. Salin kantoi kortensa kekoon yhdellä onnistuneella kolmen pisteen heitolla. Yhteensä Salin tilastoi ottelussa viisi pistettä ja yhden levypallon 12 minuutissa. Malagalla on nyt neljä voittoa ja kahdeksan tappiota.

– Tärkeä voitto meille, sillä pääsimme nyt viimeiseltä sijalta pois. Meillä on vielä kaksi peliä Euroliigassa ennen joulua, jos pystyisimme ne hoitamaan, niin se olisi hyvä, Salin mietti ottelun jälkeen.
Ottelutilastot

Barcelona oli onnistunut aiemmin tällä kaudella kukistamaan Real Madridin Espanjan liigassa vieraskentällä, mutta madridilaiset saivat revanssinsa Euroliigassa ottamalla 87-75 (40-38)-voiton. Barca pysyi isäntien mukana ensimmäisen puoliajan, mutta kolmannella neljänneksellä Real lisäsi kaasua voittaen sen 28-14 eikä sen ote hellittänyt enää päätösneljänneksellä. Avausviisikkoon kuuluneen Koposen ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi yksi riisto 11 minuutissa. Barcelonan saldo Euroliigassa on neljä voittoa ja kahdeksan tappiota.
Ottelutilastot