Taas yksi suomalaislupaus matkalla kohti USA:n yliopistoa – ”Nyt pääsin tavoitteeseeni”

HBA-Märskyn Andre Gustavson, 18, on tehnyt suullisen sitoumuksen Richmondin yliopiston kanssa. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo tehtaili päättyneellä kaudella Divari A:ssa HBA-Märskyn riveissä keskimäärin 11,6 pistettä, 3,0 levypalloa ja 2,5 syöttöä ottelua kohden.
192-senttinen Wartti Basketin kasvatti on pukenut Suomen pelipaidan ylleen 67 kertaa esiintyen kaksissa EM-kisoissa ja historiallisissa 17-vuotiaiden MM-kisoissa Espanjassa vuonna 2016. Viimeiset kaksi kautta Gustavson on pelannut HBA-Märskyssä Divari A:ta.
– Tämä on sitä, mihin olen pyrkinyt, ja nyt pääsin tavoitteeseeni. Kova treenaaminen ja kehittyminen alkaa tästä, Gustavson kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Richmond pelaa kovamaineisessa Atlantic 10 -konferenssissa, josta ”Spiders” on edennyt NCAA:n lopputurnaukseen yhdeksän kertaa – viimeisimpänä vuonna 2011.
– Richmond osoitti eniten kiinnostusta muihin yliopistoihin verrattuna. He eivät yrittäneet huijata minua, vaan näyttivät oikean puolensa. He tarjosivat kaiken, mitä olen etsinyt ja enemmän. Olen todella iloinen siitä, mitä näin, ja haluan viettää siellä seuraavat neljä vuotta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä