Syöpään kuolleen entisen maajoukkuevalmentajan ystävät häkeltyivät korisväen jaloudesta – iso lahjoitus junioreille: ”Emme voineet edes kuvitella”

Viime kesänä syöpään menehtyneen koripallovaikuttajan Jarmo Lehtosen muisto jää elämään. Lehtosen ystävät ovat lahjoittaneet kiertopalkinnon Lehtosen kasvattajaseuran Äänekosken Huiman junioripelaajille ja keränneet varoja koko maanlaajuiseen stipendirahastoon.
Lehtosen kaveripiirin käynnistämään epäviralliseen ja yksityiseen keräykseen on osallistunut jo yli 200 henkilöä ympäri maata. Koripalloliitossa pitkän työuran tehneen, A-maajoukkuettakin valmentaneen Lehtosen muistoa ovat vanhojen pelikavereiden lisäksi lähteneet vaalimaan lukuisat nuoruudenystävät ja opiskelukaverit, mutta myös monet valtakunnallisesti merkittävät urheiluvaikuttajat.
– Viesti on kiirinyt suusta suuhun uskomattomalla tavalla. Emme voineet ennalta edes kuvitella, että ”Jampen” jättämä jälki on näin suuri, keräyksen ydinryhmään kuuluva Lehtosen nuoruudenystävä ja pelikaveri Juha Pajunen kertoo lahjoittajien julkaisemassa tiedotteessa.
– Ongelmana on lähinnä se, ettemme välttämättä ole osanneet ottaa edes yhteyttä kaikkiin ihmisiin, jotka haluaisivat muistaa Jampea. Jatkamme kuitenkin keräystä aktiivisemmin vielä noin viikon verran, Pajunen toteaa.
Keräyksen tuloksena hankittiin kiertopalkinto, joka lahjoitetaan vuosittain Huiman esimerkilliselle B-juniorille. Kuvataiteilija Ilkka Virtasen ”Sukkana sisään” -veistoksen sai ensimmäisenä haltuunsa ikäluokkansa SM-pronssia voittaneeseen joukkueeseen kuulunut Kasper Kiiski.
Veistoksesta ylijäävät rahat menevät täysimääräisesti stipendirahastoon, jolla autetaan nuoria koripalloilijoita eteenpäin urallaan.
– Koska lahjoituksia on tullut kaikkialta Suomesta, tulee rahastokin toimimaan valtakunnallisesti, Pajunen linjaa tiedotteessa.
Jarmo Lehtonen (1961–2017) kipparoi Huiman A-pojat Suomen mestaruuteen vuonna 1980. Runsaan vuosikymmenen ajan Lehtonen oli kasvattajaseuransa miesten joukkueen takakentän tähtipelaaja SM-sarjassa ja I divisioonassa. Myöhemmin Lehtonen toimi muun muassa valmentajana miesten A-maajoukkueessa. Hänet muistetaan myös valtakunnallisena kouluttajana.
Kuva: Risto Aalto.
Kuvassa Jarmo Aaltonen (oik.) vauhdissa tammikuussa 1988.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia