Suomen nuoret miehet antoivat Ruotsille opetuksen Vantaalla – ”Ruotsilta loppui bensa”
Kuva: Getty Images
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä pieksemällä Ruotsin Vantaan Tikkurilan urheilutalossa 90-75 (40-52).
Avausneljännes näytti Sudenpentujen kantilta kehnolta, kun ruotsalaiset rynnivät hyökkäyslevypalloihin ja nakkasivat peräti kuusi onnistunutta kolmeen pisteen heittoa sisään. Yhtäkkiä Suomi oli kymmenen minuutin kuluessa kaksikymmentä pistettä takana 14-34.
– Ruotsi oli aivan fantastinen ensimmäiset kymmenen minuuttia. Me olimme helisemässä, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.
Alkukangertelun jälkeen Suomen peli lähti kuitenkin rullaamaan. Elias Valtosen summerin peitonneella kakkosella kotijoukkueella oli enää tusinallinen pisteitä kirittäväksi toiselle puoliajalle.
– Siinä tuli riisto ja tehtiin kori summerin soidessa, niin ei ollut hirveän vaikeata motivoida pelaajia. Kopissa oli sellainen tunnelma, että tämä kääntyy, Lehtonen virkkoi.
Kiri poiki lopullisesti päätösneljänneksellä, kun Ruotsi jäi maistelemaan tomuja suomalaisten vetäessä taululle jykevät 28-7 viimeiseen kymmeneen minuuttiin.
– Iso juttu oli, että saimme siinä viimeisen neljänneksen alussa penkiltä virtaa kentälle. Koko toinen puoliaika juoksimme kenttää hyvin ja Ruotsilta loppui bensa lopussa. Lukemat kertovat varmasti oman tarinansa.
Penkin virtalähteinä toimivat Ricky Waxlax (5/3), Hannes Koskinen (0/2) ja Robert Bärlund (7/7), jotka antoivat oivaa tukea hyökkäyspäätä pyörittäneille Andre Gustavsonille (11/5/8 syöttöä) ja Edon Maxhunille (27/4/4). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi myös Elias Valtonen (17/4/3). Myös Aapeli Syrjämäki (4/4) pelasi vahvat minuutit sentterin tontilla.
Kentän korkeimman pistelukemat yhdessä Ruotsin Elijah Clarancen (27/5) kanssa tykittänyttä Maxhunia jouduttiin rikkomaan vieraiden toimesta peräti yhdeksän kertaa.
Suomi kohtaa Ruotsin toistamiseen tänään keskiviikkona 20.6. Töölön Kisahallissa kello 18.30.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- LeBron James vetreytyy yhä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen