© Kuva: Ilari Isotalo

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka alkaa – ”Voimme pelata turnauksen voitosta”

Voita 2 hengen matka Mestarien liigaan!

• Pääpalkinto: 2 hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin
• Lisäpalkinto: viikoittain arvotaan 50€ lahjakortti Alkoon

Suomen 20-vuotiaat miehien B-divisioonan EM-kisat alkavat tänään perjantaina Bulgariassa. Suomi kohtaa D-alkulohkossa Portugalin, Puolan, Kosovon ja Georgian.

Reilussa kolmessa viikossa Sudenpennut ehtivät pelata seitsemän ottelua, jotka toimivat valmistautumisjaksona EM-kisoihin. Kotiottelut Ruotsia vastaan päättyivät voittoon ja tappioon, kovatasoisessa turnauksessa Kroatiassa napattiin kolmesta pelistä yksi voitto ja viikonvaihteessa Tshekki kaatui Kisakalliossa kahdesti.

– Meillä oli todella tiukka, lyhyt ja intensiivinen valmistautuminen, jonka aikana ihan selkeästi kehityimme koko ajan ja saimme koko skaalan harjoiteltua kuten halusimmekin, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

– Joukkueena meillä on kolme hyvin erityylistä vitospaikan pelaajaa ja muut menee nimikkeellä takamies. Meillä on neljä takamiestä ja yksi iso kentällä, pystymme kolmeen erilaiseen palloskriinipuolustukseen ja olemme parhaimmillamme vapaalla kentällä stopin tai riiston jälkeen.

Suomen alkulohkon aikataulu on myös hurja, kun ensimmäiseen kolmeen päivään pelataan kolme peliä, minkä jälkeen on yhden päivän tauko. Sudenpennut saa vastaansa perjantaina Portugalin, lauantaina Puolan, sunnuntaina Kosovon ja tiistaina Georgian.

– Kova alkulohko, mutta periaatteessa normaalisuoritus meiltä pitäisi riittää jatkoon. Etenemme yksi peli kerrallaan, minkä jälkeen valmistaudutaan seuraavaan peliin.

– Suurin tavoite on päästä alkulohkosta jatkoon ja kehittyä kisojen aikana siihen pisteeseen asti, että voimme pelata turnauksen voitosta.

Suomen 20-vuotiaat miehet B-divisioonan EM-kisoissa 2018
# Sukunimi Etunimi Seura 2017/18 Kasvattajaseura
5 Kaukiainen Severi Kouvot Peli-Karhut
7 Maxhuni Edon Long Beach State (USA) Hyvinkään Ponteva
8 Innamaa Eero Kristika Turku Turun NMKY
9 Gustavson Andre HBA-Märsky Wartti Basket
10 Nyman Vili Kouvot Kotkan Työväen Palloilijat
11 Valtonen Elias HBA-Märsky Euran Veivi
12 Waxlax Ricky Helsinki Seagulls Malmin Super Koris
13 Bärlund Robert Lahti Basketball Lahti Basketball Juniorit
14 Jaakkola Tuukka HBA-Märsky Turun NMKY
15 Pöllä Hannes Oklahoma (USA) Lahti Basketball Juniorit
20 Airenne Joona Ura Basket Ura Basket
21 Knihtinen Teemu Kouvot Kouvot
Päävalmentaja Jyri Lehtonen
Valmentaja Ilkka Palviainen
Valmentaja Vesa Vertio
Fysioterapeutti Jarkko Aho

Lähde: Koripalloliiton tiedote

Voita 2 hengen matka Mestarien liigaan!

• Pääpalkinto: 2 hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin
• Lisäpalkinto: viikoittain arvotaan 50€ lahjakortti Alkoon