18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi karkasi Romanialta neljännellä neljänneksellä 57-70 (26-31) –voittoon.

Vaikka ottelu kulki Sudenpentujen hallinnassa, niin Romania pysyi iskuetäisyydellä, kun päätösneljännekselle marssittiin lukemissa 41-45. Heti viimeisen jakson ensimmäisestä sivurajasta Lotta Vehka-aho riisti pelivälineen Romanialta ja viilsi lay-upiin määritellen tahdin koko kymmenminuuttiselle: Suomi vei ja Romania vikisi.

Vähän yli neljänneksen puolta väliä Sudenpentujen johto venyi jo liki kahdenkymmenen tienoille Venla Määttäsen (6/1) kolmosella. Vaikka Romania pääsi lopussa kaunistelemaan lukemia, niin todellista uhkaa ei missään vaiheessa syntynyt.

Romania sai suuren osan pisteistään nopeista hyökkäyksistä Suomen menetyksien jälkeen, mutta hitaissa hyökkäyksissä vastustaja pysyi Sudenpentujen kynsissä.

– Olemme läpi turnauksen pystytty pitämään puolustuksessa varsin hyvä intensiteetti, mikä on kantanut meidät sellaisten hetkien yli, kun hyökkäyksessä on ollut haastavampaa. Tänään oli juuri se tilanne, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomen tehotroikka Romaniaa vastaan oli Awak Kuier (17/16), Sara Bejedi (18/7/3 syöttöä/4 riistoa) ja Lotta Vehka-aho (15/5/3 syöttöä).

Edelleen voittamaton Suomi saa alkulohkonsa viimeisessä ottelussa vastaansa Islannin kello 14:30 Suomen aikaa.

Ottelutilastot