Suomalainen erotuomaritarkkailija viemässä erotuomaritoimintaa uudelle aikakaudelle
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA panostaa toiminnassaan yhä määrätietoisemmin erotuomaritoiminnan kehittämiseen. Viime vuodet erotuomaritarkkailijana Suomessa toiminut Hannu Kauppinen oli tänä kesänä 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa video-operaattorina tuomassa kansainvälistä erotuomaritoimintaa uudelle aikakaudelle.
Idea erotuomariratkaisujen dokumentoitikonseptiin FIBA:n puitteissa on lähtöisin kaikkien aikojen suomalaiselta koripallotuomarilta Carl Jungebrandilta, joka pohti jo vuosikymmen sitten videotarkistuksen mahdollisuuksia tuomaritoiminnan kehittämisessä.
Kun tarvittavat työkalut oli hankittu ja valmistelut tehty, erotuomariratkaisujen dokumentointikonsepti otettiin testikäyttöön vuonna 2014 Espanjan MM-kisoissa. Kehityspolun seuraava looginen askel otettiin viime syksynä.
– Vuoden 2017 EM-kisojen yhteydessä FIBA koulutti Helsingissä ja Istanbulissa paikallisia video-operaattoreita. Osallistuimme Minna Koivulan kanssa yhdessä viime syksyn video-operaattorikoulutukseen Helsinki Areenalla ja tänä vuonna sain ensimmäistä kertaa kutsun video-operaattorin tehtävään 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin Valko-Venäjälle, Kauppinen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Koripallotilastointi on kehittynyt 2010-luvun aikana valtavasti. Video-operaattoreiden tekemän työn myötä FIBA:n henkilöstöllä on käytössä entistä tarkempi tietopankki, joka helpottaa hyödyntämään tuomareita ja heidän työtään koskevaa tietoa.
– Jokaisesta tuomarin tekemästä vihellyksestä kirjaamme 6-12 faktaa muistiin, kuten: kuka tuomari vihelsi, millä paikalla hän sijaitsi, missä pallo oli, ketä vastaan vihellettiin ja minkälainen tuomio oli, jatkaa Kauppinen.
– Kyllähän siinä kiire tulee, mutta kun hommaan pääsee kunnolla sisään, rutiini alkaa vaikuttaa ja työ helpottuu.
Haasteita ja mahdollisuuksia
Video-operaattorien mukaantulo tarkoittaa erotuomarien kannalta niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin. Video-operaattorien keräämän datan käytöstä ylimmässä vastuussa ovat erotuomarijohtaja ja erotuomarikouluttaja.
– Me operaattorit keskitymme tapahtumien dokumentointiin, emmekä ota kantaa siihen, ovatko tuomiot olleet oikeita ja vääriä. Olemme mukana otteluiden jälkeisessä palautetilaisuudessa esittämässä pyydettyjä videoklippejä. Ottelun aikana sovitut ns. ’debrief’-klipit löydämme nopeasti ja tarpeen mukaan voimme myös esittää muita tilanteita ottelusta.
Erotuomarikouluttaja tulee otteluiden jälkeen pyytämään raporttia videopätkineen kaikkineen tietyistä tilanteista, joita hän tahtoo käydä läpi otteluiden jälkeen, ja meidän tehtävämme on tehdä mahdollisimman selkeä paketti heidän käyttöönsä.
NBA on ottanut tallenneaineiston aktiivikäyttöön jo joitain vuosia sitten. Selkein vertailukohta on ”Last 2 Minute”-raportit, jotka NBA julkistaa.
FIBA:ssa prosessi on vielä alkutekijöissään.
– Historiallisesti tuomarien ja kouluttajien väliset palautekeskustelut ovat edenneet niin, että epäselvät tilanteet kuitataan näkemyseroina. Nyt meillä on puhtaasti objektiivinen ottelutallenne käytössä, mikä helpottaa keskustelun pitämisessä olennaisuuksissa, Kauppinen kuvailee.
– Minskin kisoissa osa tuomareista ei ole tottunut saamaan videopalautetta, ja heille palautteen saaminen oli haastava kokemus. Mitä laajemmalle alueelle järjestelmä saadaan kuljetettua, sitä suurempi hyöty tästä kaikille osapuolille kuitenkin on.
”Videot vain lisäosa, ei ydin”
Carl Jungebrandin kanssa käymiensä keskustelujen perusteella Kauppinen kuitenkin muistuttaa, että videotallenteita tulee käyttää vain renkinä, ei isäntänä.
– Videoiden käyttö palautekeskusteluissa on pieni lisäosa. Paljon tärkeämpää on saada statistiikkaa siitä, miten tuomarit viheltävät, ja luoda kirjasto otteluissa tehdyistä tuomioista, Kauppinen toteaa.
– Kun FIBA:ssa käydään keskusteluja esimerkiksi tulevista sääntömuutoksista, tuomaritoiminnasta vastaava elin voi hakea keräämästämme aineistosta esimerkiksi vihelletyt EU-virheet ja käydä ne systemaattisesti läpi. Vastaavasti voimme pitää kirjaa siitä, minkälaisia ratkaisuja erotuomarit tekevät, joiden perusteella FIBA voi tehdä ohjeistuksia.
Hannu Kauppinen on toiminut vuosina 2013-18 erotuomaritarkkailijana miesten ja naisten Korisliigoissa sekä Korisliigojen pudotuspelien, juniorien SM-finaalien ja miesten divisioonafinaalien komissaarina.
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto