Suomalaisvalmentajat Tuomas Iisalo, 36, ja Vesa Vertio, 35, johdattivat viime kauden päätteeksi Crailsheim Merlinsin ProA:sta Bundesliigaan. Iisalo siirtyi alun perin Crailsheimiin loppukaudesta 2016, kun joukkue taisteli sarjapaikastaan Bundesliigassa. Tuolloin Iisalo ei pystynyt joukkuetta pelastamaan, mutta palautti sen takaisin parrasvaloihin täksi kaudeksi.

– Aika pitkälti tässä on valmentajana kypsynyt kokemuksen kautta. Ensin oli se lyhyt pätkä Bundesliigassa ja sitten kaksi kautta ehjää prosessia ProA:ssa. Meillä on koko ajan selkeämpi kuva siitä miten pystymme voittamaan pelejä. Tämä on jatkumoa sille syklille ja kehitykselle, keväällä kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Iisalo luotaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Iisalo ja Vertio ottivat pienoisen riskin kasatessaan joukkuetta, sillä he odottivat myöhemmiltä markkinoilta suurempia kaloja sopivaan hintaan ja riski kannatti. Verkot ovat kuitenkin edelleen vesillä yhden pelaajan suhteen.

– Kauteen valmistautuminen on mennyt vaihtelevasti, sillä joukkueen rakennus meni aika myöhäiseksi. Meillä on häntäpään budjetti ja strategisesti päätimme odottaa, jos aukeaisi korkean profiilin pelaajia ja mielestäni siinä onnistuimmekin. Viime vuoden joukkueesta jatkaa kuusi pelaajaa, kahden vahvistuksen kanssa teimme aikaisessa vaiheessa sopimuksen ja kahden myöhemmin. Myöhemmät rekryt ovat korkean tason pelaajia, mutta emme täysin onnistuneet saamaan pelaajia juuri niihin rooleihin joita halusimme. Meillä ei ole tällä hetkellä pelaajaa, joka luontevasti täyttää kakkospelintekijän paikan. Ykköspelintekijämme on hyvä, mutta olemme peluuttaneet häntä muutaman minuutin liikaa harjoitusotteluissa. Etsimme vielä aktiivisesti seitsemättä ulkomaalaisvahvistusta, joka täyttäisi tämän tyhjiön.

Crailsheimille sattui ikävä takaisku ennen kauden alkua, kun Vertio loukkaantui. Ei kuitenkaan mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.

– Meillä kävi niin harmillisesti, että Vesa mursi nilkkansa puolustaessaan pelaajaa harjoituksissa ja on nyt seuraavat kaksi kuukautta kepeillä. Vesalla on ollut iso rooli myös kenttäharjoitteissa, ja olemme joutuneet uudelleen rukkaamaan asioita. Minulla on pieni huoli, että pelaajat väsyvät kuulemaan ainoastaan minun ääntäni. Uskon pystyvämme kääntämään tämän vastoinkäymisen myös eduksemme, koska Vesa pystyy tarkkailemaan kenttätapahtumia eri näkökulmasta.

Crailsheimilla on edessään historiansa kolmas kausi Bundesliigassa. Kahtena edelliskerralla se on jäänyt sarjassa viimeiseksi. Kauden 2014-15 jälkeen se sai kuitenkin säilytettyä sarjapaikkansa Artlandin luovutettua paikkansa. Iisalo tiedostaa, ettei helppoa Bundesliiga-taivalta ole tiedossa tälläkään kertaa, mutta tavoitteissa siintää tehdä seurahistoriaa.

– Tulee raskas kausi. Tavoite on välttää sijat 17-18, jotka tarkoittaisivat putoamista. Siihen on vaadittu viime kausien aikana 8-10 voittoa. Sarjapaikka on minimitavoite eikä Crailsheim ole koskaan pystynyt pelillisesti pitämään sarjapaikkaansa Bundesliigassa. Jos ja kun teemme töitä, ja puhallamme yhteen, niin se on täysin realistinen tavoite.

– Odotetaan innolla uusia haasteita ja sitä oppia mitä Euroopan kärkijoukkueilta tullaan saamaan. Se on urheilun suola – päästä kilpailemaan ja mittauttamaan omaa tasoaan parhaita vastaan, Iisalo iloitsee.

Crailsheim aloittaa kautensa perjantaina kohtaamalla vieraskentällä Bremerhavenin.