Lauantaina Salon Vilpas Vikingsin voittoputket pätkinyt Kataja Basket pääsee yrittämään vastaavaa temppua jo keskiviikkona, kun FIBA Europe Cupin jatkolohkossa kamppaillaan kotikentällä Bakken Bearsia vastaan.

Vieraat aiheuttivat viime kaudella pienimuotoisen sensaation yltämällä tässä samaisessa kilpailussa välieriin eikä tahti tanskanmaalla ole sittemmin juurikaan hidastunut: Bears selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä ja jatkolohkon avauskierroksella hollantilainen ZZ Leiden sai kylmää kyytiä 40 pisteen edestä.

Korisliigaa alkukauden suvereenisti hallinnut Salon Vilpas oli ennen viime lauantaita voittanut kotikentällään peräti 32 runkosarjaottelua peräjälkeen ja joukkue eteni myös 14 ottelun kokonaisvoittoputkessa. Vajaa viikko sitten Venäjän Saratovissa europelihistoriansa pahimman selkäsaunan (57-98) kärsinyt Kataja oli kuitenkin saanut pitkällä paluumatkalla kasattua rivinsä mallikkaasti ja otti päättäväisellä esityksellä selkeän vierasvoiton (97-87).

Keskiviikkona vastus ei ainakaan heikkene, sillä Bakken Bears on jo jonkin aikaa ollut Pohjoismaiden ”kuumin” koripallojoukkue, jonka esitykset puhuvat puolestaan.

Viime kaudella tanskalaiset etenivät FIBA Europe Cupissa paitsi pudotuspeleihin, selvittivät voitokkaasti myös niiden kaksi ensimmäistä kierrosta. Ensin joukkue sanoi näkemiin Latvian tulevalle mestarille Ventspilsille, sen jälkeen Katajalle silloisesta jatkolohkosta tuttu ranskalainen ESSM Le Portel huomasi, että Bears laittaa heidän europelikaudelleen stopin puolivälierävaiheessa.

Tanskalaisten voitokas juoksu päättyi vasta seuraavalla kierroksella, kun mm. Katajaa kaudella 2015-16 edustaneen Thomas Scrubbin edustama italialainen Scandone Avellino esti joukkueen etenemisen finaalipeleihin.

Bakken Bearsin FIBA Europe Cup -välieräpaikka on joka tapauksessa kiistatta yksi pohjoismaisen koripalloilun suurimmista seurajoukkuesaavutuksista kautta aikain.

Kymmenettä kertaa europarketeilla operoiva Bakken Bears on paitsi hallitseva Tanskan mestari myös maan 16-kertainen kultamitalisti. Sen kansainvälinen kausi alkoi syksyllä Mestarien liigan karsinnalla, jossa joukkue pudotti ensin Brittien ykkösen Leicester Ridersin selkein lukemin. Toisella karsintakierroksella Belgian viime kauden välieräjoukkue Spirou Charleroi oli aavistuksen parempi. Tanskalaiset voittivat vieraskentällä 61-59, mutta kotitappio 69-74 tiesi putoamista kolmen koripisteen marginaalilla.

FIBA Europe Cupissa Bakken Bears on pelannut tähän mennessä seitsemän ottelua ja voittanut jokaisen. Siinä missä Avotodor Saratov kyykytti jatkopelien avauskierroksella Katajaa antoi Bakken Bears samaan aikaan oppitunnin hollantilaiselle ZZ Leidenille 111-71 -kotivoitollaan.

Erityisen merkillepantavaa on ollut tanskalaisten korintekovoima. Joukkue onkin kisan ylivoimainen ykkönen mitä tulee pistetehtailuun: 106,3 pistettä per ottelu on kerrassaan hurja lukema mihin tahansa sarjaan. Kataja on keskiarvollaan 80,2 pistettä/ottelu tämän tilaston sijalla 14.

Toinen tilastojen kertoma alleviivauksen arvoinen asia on vieraiden rymistely hyökkäyslevypalloihin. Keskiarvonsa on nimittäin leuat loksauttava 17,1 hyökkäyslevyriä per ottelu mikä on sekin ollut Europe Cupissa tähän mennessä aivan omaa luokkaansa. Katajan vastaava lukema on 10,5.

Kakkosvalmentaja Petri Virtanen on vaikuttunut Bearsin tähän mennessä esittämistä otteista.

– Ehdottomasti kovin intensiteetti ja pelitempo mihin olen tässä sarjassa nähnyt minkään joukkueen pystyvän. Vielä ei vauhtikorikselleen ole löytynyt pysäyttäjää koko 40 peliminuutin ajaksi.

– Kyseessä on atleettinen, laajalla rotaatiolla pelaava joukkue, joka käyttää aggressiivista koko kentän puolustusta. He ottavat riskejä minkä vuoksi omissakin soi, mutta eivät välitä siitä vaan kääntävät pelin hyvin nopeasti hyökkäyssuuntaan. Heitot ovat välillä villejäkin, mutta sekin sopii ottelusuunnitelmaansa.

– Keskiviikkona meidän pitää pystyä kontrolloimaan ottelun tempoa. Puolustuspään levypallotilanteet on hoidettava koko viisikon voimin. Kaveriin ei voi luottaa liikaa – siihen taisteluun tarvitaan jokainen. Kun saamme irtopallon, on sitten meidän paikkamme juosta.

– Avainasemassa on myös se kuinka hyvin joukkue pystyy käsittelemään ottelun sisäiset tapahtumat, siirtymään yhdestä toiseen. Heikon suorituksen jälkeen ei voi jäädä jumittamaan tähän tilanteeseen jos aiomme pärjätä vieraiden vauhtipelissä.

– Viimeviikkoinen reissu oli rankka, mutta se kasvatti ja antoi henkisiä voimavaroja. Nyt meillä on taas hyvä testi edessämme, Virtanen pohtii Katajan sivuilla.

Kattavampi ennakko kokonaisuudessaan Katajan sivuilla.