Ura menetti tähtipelaajansa Bulgariaan – ”Olen luonnollisesti pettynyt tähän lopputulokseen”

Ura Basketin sentteri, 206-senttinen senegalilaistaustainen Malik Dime siirtyy joulukuussa Bulgariaan.
Päävalmentaja Kristian Palotie näkee Malikin siirtymisessä Bulgariaan kahta puolta: seuran tavoite on auttaa nuoria pelaajia eteenpäin urallaan, ja toisaalta oikeanlaisen seuraavan askeleen löytäminen.
– Koen, että tehtävämme on kannustaa ja auttaa pelaajia ottamaan seuraava askel, kun sellainen on tarjolla. Toisaalta Korisliiga on osoittanut olevansa sarjan parhaille pelaajille ilmasilta Euroopan suursarjoihin, esimerkiksi Saksan BBL:ään, Ranskaan, VTB-liigaan tai muualle. Oma mielipiteeni on ehdottomasti se, että tämänlainen olisi pitänyt ja voinut olla seuraava siirto Malikille, kommentoi Palotie Uran sivuilla.
– Olen luonnollisesti pettynyt tähän lopputulokseen. Toivon olevani väärässä, ja että siirto osoittautuu Malikille hyväksi.
Malik palveli seuraa ja joukkuetta esimerkillisesti heti ensimmäisestä päivästä, kun hän meille saapui.
- Samaa pelaajaa emme varmasti tule löytämään ja nyt avarramme katsetta, kun korvaajaa etsitään, pohtii Palotie.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi