Susijengin raataja solmi kahden vuoden jatkosopimuksen – ”Täällä on pirun hyvä olla”
Vilpas solmi vuodenvaihteessa kahden vuoden jatkosopimuksen ison laitahyökkääjänsä Juho Nenosen (31) kanssa. Sopimus pitää Susijengiin kuuluvan Nenosen Salossa ainakin kevääseen 2021 saakka.
202-senttinen Nenonen on Tapiolan Hongan kasvatti, jolle pääsarjaotteluita on kertynyt jo 533 ja kuluva kausi on miehelle jo neljästoista. Kolme ensimmäistä kautta Hongassa, kuusi seuraavaa Joensuun Katajassa, vuosi Lapualla ja Vilppaassa hän on viihtynyt jo kolmen ja puolen kauden ajan. Menestyksestä kertovat kaksi SM-kultaa, kuusi hopeaa ja kaksi pronssia. Nenonen on valittu vuoden parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi 2009-2010 ja vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi 2015-2016.
Ensimmäisenä suomalaisena Argentiinan pääsarjassa pelannut Nenonen pelaa parhaillaan uransa parasta koripalloa. Rooli maajoukkueessa on kasvanut ja Korisliigassa kausi on sujunut 10.0 pisteen ja 4.1 levypallon keskiarvoilla reilussa 23 minuutissa.
– Juhon sopimus on erinomainen asia meidän joukkueen jatkumolle myös ensi kaudella. Juho on maajoukkuepelaaja ja sarjan parhaita kotimaisia isoja. Hän antaa joka ilta kentällä kaikkensa ja keventää kokeneempana pelaajana pukukoppitunnelmaa pitkän kauden aikana. Nenosen jatkosopimus kertoo paljon organisaatiostamme. Hienoa, että pystymme kausi toisensa jälkeen kasaamaan erinomaisen kotimaisen rungon jo edellisen kauden aikana. Valmentajana ei parempaa tilannetta voisi pyytää, kiittelee päävalmentaja Joonas Iisalo seuran sivuilla.
– Mikä onkaan paras tapaa varmistaa, että seuraavat vuodet vietetään hyvässä seurassa? No tietenkin tekemällä jatkosopimus Vilppaan kanssa! Nenonen veistelee.
– Täällä on pirun hyvä olla ja Vilpas on hyvä seura. Kaikki asiat on kunnossa, mikäs täällä on siis jatkaessa, Nenonen perustelee helppoa päätöstään.
Vilppaalla on Nenosen sopimuksen myötä hienot näkymät myös ensi kaudelle. Muut sopimuspelaajat ovat Mikko Koivisto (2 vuotta), Teemu Rannikko (1), Henri Kantonen (1), Aatu Kivimäki (1) ja Riku Laine (1), Leevi Taimela (2). Päävalmentaja Joonas Iisalo valmentaa Salossa ainakin kevääseen 2020 asti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”