Suomalaisvalmentajan pesti päättyi Ruotsissa – ”Sopimus purettiin yhteisymmärryksessä”
Kesällä Ruotsin liigassa pelaavan KFUM Uppsala Basketin päävalmentajaksi nimetyn Janne Hännisen pesti päättyi viikonloppuna, kun molemmat osapuolet päätyivät ratkaisuun jatkaa eri teille.
Hänninen pestattiin kesällä naisten joukkueen päävalmentajaksi ja samalla kehittämään seuran toimintaa. Kauden edetessä kävi kuitenkin ilme, ettei seuran halu uudistuksille ollutkaan niin suurta.
– Minut tuotiin tänne luomaan muutosta ja uutta toimintakulttuuria. Kun vanhat toimintatavat ovat niin vahvat, niin muutoksen myötä tulee usein myös yhteentörmäyksiä ja syntyy muutosvastarintaa. Ne entiset perustat, joita nimenomaan haluttiin uudistaa, olivat toimintaympäristössä niin vahvana, että he lopulta halusivat palata takaisin tuttuun ja turvalliseen. Istuimme vielä sunnuntaina pelipäivänä palaverissa ja mietimme, että mitä asialle pitäisi tehdä ja miten etenemme. He olisivat halunneet minun jatkavan toisenlaisessa roolissa, mutta lopulta päädyimme yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä irtisanomaan sopimuksemme. Kyllähän sen tiesi tänne tullessa, että tässä tilanteessa olevan joukkueen valmentamisessa olisi 50/50-mahdollisuus, että näin kävisi, Hänninen valottaa tilannetta.
Vaikka pesti loppui kesken sopimuskauden, on Hänninen tyytyväinen kokemukseen.
– Tämä oli erittäin opettavaista olla mukana erilaisessa koripallokulttuurissa ja kulttuurissa ylipäänsä. Sitä ei aina ymmärretä kuinka erilainen kulttuuri Ruotsissa on. Olen saanut tästä paljon oppia sekä valmentamisesta että itsestäni. Kokonaisuudessaan tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Toivotan Uppsalalle kaikkea hyvää myöskin jatkossa.
Tällä hetkellä Hännisen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki.
– Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Hänninen päättää.
Uppsala säilytti viime kauden jälkeen sarjapaikkansa liigan laajentumisen vuoksi ja tällä kaudella Uppsala voitti Hännisen alaisuudessa yhden ottelun.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren