Lauri Markkanen on äitynyt hurjaan vireeseen Chicago Bullsin paidassa. Vasta toista kauttaan NBA:ssa pelaava Markkanen on tilastojen valossa matkalla NBA:n todelliseksi supertähdeksi.

Chicagolaislehti Sun-Times on tehnyt vertailuja Markkasen ja muiden hänen kokoisten pelaajien tilastoista ja tullut siihen johtopäätökseen, että jyväskyläläisjätillä on edessään valoisa tulevaisuus, mikäli kehitys jatkuu.

Sun-Times vertaili Markkasen tilastoja muun muassa Dallasin kehuttuun Kristaps Porzingisiin sekä saksalaislegenda Dirk Nowitzkiin. Markkanen pesi kaksikon selvin numeroin.

Tulokaskaudellaan Markkanen tilastoi keskiarvoikseen 15,2 pistettä ja 7,5 levypalloa. Tämän kauden osalta hänen tilastonsa näyttävät 19,3 pistettä ja 9,1 levypalloa. Lisäksi hän on upottanut kolmen pisteen heittonsa 38,3 prosentin tarkkuudella ja keskimäärin hän on heittänyt 6,7 kolmen pisteen heittoa peliä kohden. Helmikuussa Markkasen tahti on ollut entistä hurjempi, sillä tämän kuun keskiarvoikseen hän on pistänyt taululle 26,4 pistettä, 12,4 levypalloa ja hatuiksi vielä 2,6 syöttöä. Yksi asia, joka pistää lisäksi silmään on se, että Markkanen upottaa korinsa keskimäärin 4,7 metrin etäisyydeltä, joka on selkeästi kauempaa kuin muut hänen kokoisensa pelaajat.

Verrattuna esimerkiksi Porzingisin toiseen kauteen Markkanen on takonut kovempia tehoja. Porzingisin keskiarvot toisella kaudella olivat 18,1 pistettä ja 7,2 levypalloa sekä kolmen pisteen heittotarkkuus oli 35,7 prosenttia ja yrityksiä 4,8 ottelua kohden. Molemmat pelurit olivat toisena vuotenaan 21-vuotiaita.

Myös Nowitzki oli toisena kautenaan 21-vuotias. Tuleva Hall of Fame -pelaaja tilastoi tuolloin 17,5 pistettä, 6,5 levypalloa ja kolmen pisteen onnistumisprosentti oli 37,9. 27-vuotiaana Nowitzkin keskiarvot olivat nousseet 26,6 pisteeseen, 9,0 levypalloon ja heittoprosentti oli 40,6 ja hän oli jo pesunkestävä supertähti sarjassa. Se antaa jotain osviittaa siitä mihin Markkanen on matkalla, jos ja kun kehitys jatkuu samalla tasolla.