Divari A:n ennakkosuosikki aloitti pudotuspelit vahvasti
Miesten I divisioona A:n puolivälierät saatiin viimeisenkin otteluparin osalta käyntiin, kun Lahti Basketball taisteli niukan vierasvoiton Jyväskylä Basketball Academystä.
Sairasteluista kärsinyt runkosarjavoittaja Lahti Basketball aloitti pudotuspeliurakkansa poikkeuksellisesti vierasottelulla Jyväskylä Basketball Academyn isännöimänä.
Sarjakärjen ja kahdeksanneksi sijoittuneen JBA:n kohtaaminen oli alusta lähtien tasaista vääntöä. Ottelu eteni lahtelaisjoukkueen hallinnassa, mutta periksiantamaton JBA väijyi iskuetäisyydellä loppuun saakka.
Lahti sai lopulta pidettyä sinnikkään kotijoukkueen kymmenen pisteen päässä viimeistellessään taululle voittonumerot 82-92 (40-44).
Lahden tehokolmikkona vakuuttivat hurjiin pistemääriin yltäneet Jarred Jones (27/10), Sami Ikävalko (20/7s) sekä Henry Pwono (19/8). Jyväskylän riveistä hyökkäyspään tonttinsa hoitivat 14 pisteen illan viettänyt Valtteri Leppänen sekä 13 pistettä säkittäneet Timi Puittinen ja Niilo Kärkkäinen.
Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran sunnuntaina klo 14.00 Lahti Energia Areenassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä