Miesten haastajamaajoukkue taipui viime hetkillä USA:lle – ”Tässä on katsottava peiliin”
Suomen haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkoi niukalla 65-69-tappiolla Yhdysvaltoja vastaan. Tasainen ottelu ratkesi vasta ottelun loppuminuuteilla.
Ottelu pysyi tasaisena alusta loppuun asti. Yhdysvallat johti ottelua 40-34 puoliajalla, mutta Suomi onnistui nousemaan ohi taistelemaan ottelun voitosta toisella puoliajalla. Vielä kolme minuuttia ennen ottelun loppua Suomi johti seitsemällä pisteellä, mutta Yhdysvallat onnistui kampeamaan voittoon ottelun lopussa.
– Yritys oli kova, ja hermostuneisuus näkyi ottelun alussa. Kunnioitimme vastustajaa turhaan. Meillä oli 21 menetystä ja heittopelimmekin oli huonoa, joten tämä ottelu olisi pitänyt voittaa. Tämä tappio syö juuri nyt miestä, mutta tässä on katsottava peiliin. Kiina on vastassa jo 14 tunnin päästä, totesi Hanno Möttölä Koripalloliiton tiedotteessa.
– On muistettava, että vastassa ei ollut Yhdysvaltojen maajoukkue, vaan Clemsonin yliopisto. Oli hienoa, että vaikean alun jälkeen pääsimme mukaan otteluun ja tavallaan pystyimme kontrolloimaan ottelua. Meillä oli mahdollisuuksia pistää peli poikki jo ennen loppua, mutta kunnia vastustajalle, he pakottivat meidän heittämään helpotkin lay-upit ohi, Möttölä jatkoi.
Kiina-ottelu tulee Suomelle nopeasti. Suomen universiadit jatkuu jo perjantaina iltapäivällä, kun vastaan asettuu Kiina kello 14.00 Suomen aikaa käynnistyvässä ottelussa. Möttölän mukaan vastassa on epätyypillinen Kiina.
– Ukraina-ottelu oli päivällä Kiinalla vaikea, joukkue näytti Ukrainaa vastaan pieneltä sekä hitaalta ja passiiviselta. Meillä pitää olla kova tempo päällä ja pakottaa heidät juoksemaan meidän perässämme. Tällä hetkellä bussissa on 12 pettynyttä pelaajaa ja jokainen heistä on varmasti hereillä huomenna. Meidän pitää jatkossa olla entistä kurinalaisempia ja kollektiivisempia, Möttölä päättää.
Suomen pisteykkönen oli Elias Valtonen, joka tehtaili 12 pistettä. Kahdeksan pistettä mieheen heittivät penkiltä otteluun tulleet Remu Raitanen ja Aapeli Alanen. Yhdysvaltojen kovin pistemies oli 17 pistettä tehnyt Aamir Simms.
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse