Ura vahvisti valmennustaan – ”Tuo valtavan määrän kokemusta ja tietoa”
Ura Basketin valmennusta vahvistamaan on rekrytoitu pitkän linjan yhdysvaltalainen koripallovalmentaja Andrew Johnston. Coach Johnston on monelle suomikoriksen ystävälle tuttu nimi Vantaan Pussihukkien edustusjoukkueen valmentajana kaudelta 2007–2008.
Yli 20 vuoden valmentajauran collegekoriksessa ja Euroopassa tehnyt Johnston omaa vankan osaamisen kaikista valmennuksen osa-alueista. Pelaajarekrytointi, yksilötaitojen kehittäminen sekä urheilija-opiskelijoiden tukeminen ja kehittäminen kuuluvat Johnstonin valmentajaprofiilin kulmakiviin.
Johnston on kahteen otteeseen toiminut päävalmentajana pohjoismaisen koriksen parissa. Kaudella 2007–2008 hän valmensi PuHun edustusjoukkuetta divari A:ssa, jossa joukkue sijoittui neljänneksi tuloksella 20–8. Johnstonin valmennuksessa vantaalaiset pitivät vastustajansa alle 74 pisteessä.
Kuusi vuotta sitten Johnston toimi Islannissa Keflavik BC:n päävalmentajana. Hän vastasi seurassa peräti neljän joukkueen valmennuksesta, joista kaksi saavuttivat mestaruuden (MU21 ja WU21), ja miesten sekä naisten edustusjoukkueet päättivät runkosarjan kukin neljän parhaan joukossa.
Päävalmentaja Kristian Palotie on mielissään valmentajauutisesta.
– Andy tuo valtavan määrän kokemusta ja tietoa Ura Basketin valmennusstaffiin. On koko seuralta iso onnistuminen, että saimme näin kovan luokan tekijän mukaan kehittämään valmennusta, iloitsee Palotie seuran sivuilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut