16-vuotiaat pojat murskavoittoon EM-kisoissa – ”Pojat uskaltavat heittäytyä ja ahkeroida kovasti”

© Kuva: Ilari Isotalo

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Irlannin B-divisioonan EM-kisoissa 64-83 (35-32). Voiton myötä Suomi pelaa lauantaina turnauksen 13. sijasta Unkaria vastaan.

Ottelu eteni tasaisesti kolmannen neljänneksen lopulle saakka, kunnes suomalaiset lähtivät puolustuspään onnistumisten kautta ohitse. Neljä minuuttia ennen loppusummeria Irlanti oli vielä 11 pisteen päässä, mutta Sudenpennut viimeisteli voiton viemällä lopun 6-14.

– Kyllähän tässä nyt kovasti koetellaan joukkuetta näiden loukkaantumisten kanssa. Tänään vedettiin yhdeksällä kykenevällä. Alku oli turhan varovainen tänäänkin. Arvokasta on, että nämä pojat kuitenkin peliin uskaltavat heittäytyä ja ahkeroida kovasti, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.

– Koko kentän pallon paineella saatiin menetyksiä pakotettua ja sitä kautta tehtyä riittävästi helppoja koreja tehty. Turnauksessa on vielä yksi peli jäljellä, sitä kohti.

Suomelta mielettömässä vedossa oli Eric Chime, jonka iltapäivän saldo oli 29 pistettä, 8 levypalloa ja 6 riistoa. Taustatukea antoivat Eino Pällijeff (14/2), Aku-Petteri Kuusinen (11/1) ja Tommi Lehtonen (10/4/6 syöttöä).

Suomi kohtaa lauantaina viimeisessä ottelussaan Unkarin Suomen aikaa kello 14:45.

Lähde: Koripalloliiton tiedote