Vilpas-valmentaja tyytyväinen alkuun joukkueen kanssa – ”Mennään tosi kovalla intensiteetillä”

Vilpas siirtyi tälle kaudelle Ville Tuomisen komentoon ja joukkue on päässyt treenaamaan yhdessä vajaan parin viikon ajan.

Elokuun puolivälin jälkeen Helsingborgista Saloon rantautunut Tuominen on päässyt nautiskelemaan menosta parin treenin päivätahdilla ja vauhtia on Salohallin parketilla riittänyt. Joukkueen ensimmäinen testi nähdään viikonvaihteen perinteisessä Hanhivaara-turnauksessa. Vilpas kohtaa perjantaina kello 20:00 TLU Kalevin Tallinnasta ja lauantaina vastaan asettuu kello 18:30 sarjanousija Lahti Basketball. Turnauksen neljäs joukkue on viime kauden hopeamiehistä Kouvolan Kouvot.

Miten uusi päävalmentaja Ville Tuominen on Saloon kotiutunut?

– Aina kun ympäristö muuttuu, vastaan tulee uuttaa ja ihmeellistä. Tosi hyvin olen sopeutunut ja tässä on paljon ihmisiä ympärillä, jotka ovat siinä auttaneet. Tällaista joukkuetta on ilo valmentaa. Jätkät ovat itseohjautuvia ja treenaavat hyvin, joten itse saan valmentajana keskittyä oikeisiin asioihin, kehuu Tuominen seuran sivuilla.

Tuomisen mukaan ensi kaudella nähdään vauhdikasta peliä pelaava Vilpas.

– Tarkoitus on, että pelissä on paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mennään tosi kovalla intensiteetillä ja ollaan molemmissa päissä aggressiivisia. Meidän pelaajamateriaali on tähän pelitapaan erittäin sopiva ja onneksi siellä on yksi isähahmo, joka sitten vähän rauhoittelee, jos nuoremmilla lähtee laukalle, Tuominen hymyilee.

Amerikkalaisvahvistuksiin Tuominen on tyytyväinen.

– Todella mukavia jätkiä kaikki. He tulevat hyvin toimeen muiden kanssa, tekevät töitä ja kuuntelevat. Ensivaikutelma on oikein hyvä, Ville toteaa.

Vilpas isännöi viikonloppuna pelattavaa harjoitusturnausta. Tuominen pääsee katsomaan joukkueen nykykuntoa pelaajien päästessä vihdoin tositoimiin.

– Minulle turnaus on enemmänkin sellainen checkpoint siitä missä mennään. Kun kahdessa viikossa yritetään ajaa koko konsepti sisään, peleissä sitten nähdään mitkä asiat on omaksuttu ja missä on vielä työstämistä. Uskon, että pelimme tulee olemaan viihdyttävää ja onhan tuossa poikia, jotka käyvät aika korkealla, toivottaa Tuominen katsojat tervetulleeksi Salohalliin.

Turnauksen avaavat perjantaina kello 17:30 pirteä liiganousija Lahti Basketball ja tuore hopeamitalisti Kouvolan Kouvot. Petri Vellingin luotsaama Lahti saapuu Saloon kolmella vierastyöläisellä, sillä Lahteen saapunut Tre Bowman joutui lähtemään perhesyiden vuoksi takaisin USA:han. Salohallissa nähdään trio Jarred Jones (201) – Courtney Stockard (196) – Desmond Hubert (207) ja kotimaisen ryhmän kärkinimet ovat Vesa Mäkäläinen, Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi ja Sami Ikävalko.

Kouvot on ollut maltillinen jenkkirekryissä ja Salossa rosterissa nähdään vain David Gonzalves (193) ja Derrick Barden (196). Mika Nuolivirta (212) tuo kokoa korin alle.

Iltaottelussa kohtaavat kello 20:00 isäntä Vilpas ja Tallinnan TLU/Kalev. Vilpas esittelee hyviä otteita treeneissä osoittaneen nelikon Jamuni McNeace (208) – DJ Laster (198) – Tim Coleman (196) – Reggie Dillard (193). Valitettavasti yleisö ei pääse nauttimaan Juho Nenosen rymistelystä, sillä ”Neponen” on kärsinyt jalan rasitusvammasta eikä pelaa viikonloppuna. Turhaa riskiä ei oteta.

Suomenlahden takaisella vieraalla Tallinnan Kalevilla on riveissään peräti kuusi yli kaksimetristä pelaajaa. Ulkomaalaisnelikon muodostavat amerikkalaiset Michael Buchanan (211), Kyle Riddley (187) ja Cadarian Raines (203) sekä hollantilainen Julius van Sauers (202). Kokenut takamies Tanel Sokk siirtyi kesällä Kalev/Cramosta joukkueen riveihin.

Hanhivaara-turnauksen toinen päivä alkaa lentopallolla LP Viestin emännöimänä. Kello 16:15 iskevät yhteen TLU/Kalev ja Kouvot ja päätöspelissä kello 18:30 Lahti Basketball kohtaa Vilppaan.

Lähde: Vilppaan kotisivut