Karhulle komea voitto Mestarien liigassa – ”Tämä oli loistava ottelu meiltä”

Kauhajoki kaatoi kotikentällään Tsmoki-Minskin Mestarien liigan karsintojen ensimmäisessä osaottelussa 93-86 (46-38). Karhu Basket lähtee seitsemän pisteen johdossa perjantaina Valko-Venäjällä pelattavaan toiseen osaotteluun.

Vielä kolme minuuttia ennen loppua kauhajokiset olivat kahden pisteen päässä. Ottelun loppu meni kotijoukkueelle 12-3, kun huiman ottelun pelannut Okko Järvi onnistui kurittamaan vastustajaa seitsemän pisteen edestä.

Järvi oli kentän pistekuningas henkilökohtaisella europiste-ennätyksellään, kun hän osui niin läheltä kuin kaukaa 26 pisteen edestä. Yhdeksästä kolmen pisteen heitossa Järvi onnistui kuudesti.

Karhu Basket oli ajoittain vaikeuksissa isokokoisemman vastustajan kanssa. Vierailijat pystyivät rohmuamaan 10 (25-35) levypalloa enemmän kuin kotijoukkue.

– Hyvä peli, tavoitteemme oli ottaa voitto kotona ja siinä onnistuttiin. Toki eroa olisi voinut olla enemmänkin. Vastustajan 15 hyökkäyslevyä on ihan liikaa, meidän täytyy perjantaina pelata kovempaa ja ottaa mustelmia, että saadaan muutama levy lisää näppeihin, Järvi kommentoi ottelun päätyttyä.

Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Olemme nyt puolessa välissä tätä otteluparia. Totta kai tämä oli loistava ottelu meiltä. Meillä oli vaikeuksia tänään, mutta joukkue näytti tänään leveyttä virhevaikeuksien keskellä. Ekalla puoliajalla olimme hyviä, meidän puolustuskonseptimme ja ottelusuunnitelma pysyi hyvin kasassa.

– Toisella puoliajalla meidän hyökkäyspelimme sakkasi vähän. Levypallopelissä meidän pitää ottaa ensiksi kontakti vastustajaan ja sitten hakea se levypallo eikä ihastella sitä heittoa, Koskimies kommentoi.

Kaksinumeroisiin Karhu Basketilta ylsivät 19 pinnaa tehtaillut Samme Givens, 15 pistettä viimeistellyt Cameron Jones. Kolmikko sai tukea Alex Thompsonilta (13 pistettä) ja Evan Yatesilta (12 pistettä).

Vierailijoiden pistekärki oli Järven tavoin 26 pistettä upottanut Dominez Burnett, joka sai tulitukea 18 pistettä tarkasti heittäneeltä Jamar Abramsilta sekä 17 pinnaa viimeistelleeltä Branko Mirkovicilta.

Otteluparista edetään jatkoon kahden keskinäisen ottelun yhteistuloksen perusteella. Karhu Basket lähtee perjantaina Valko-Venäjällä pelattavaan toiseen osaan seitsemän pisteen karkumatkalta. Otteluparin voittaja etenee toiselle ja samalla viimeiselle karsintakierrokselle, jossa vastaan asettuu puolalainen Polski Cukier Toruń.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Kaapo Kakko tekee maalin – saat 100€ ilmaisvedon!

  1. Avaa pelitili Nordicbetille alapuolen napista.
  2. Talleta ja lyö vähintään 1 euron veto otteluun New York Rangers vs Vancouver Canucks (minimikerroin 1,50).
  3. Jos Kakko tekee ottelussa maalin, saat 100€ ilmaisvedon.