Suomalaispeluri debytoi Saksan suurseurassa

© Kuva: fiba.com

Vilma Kesänen sai tulikasteensa Saksan Bundesliigassa, kun hän debytoi uuden joukkueensa Wasserburgin riveissä viikonloppuna. Espanjan Liga Femenina 2:ssa suomalaispelaajilla oli vahva viikonloppu.

Viime viikolla Saksan Bundesliigan suurseuraan Wasserburgiin liittynyt Vilma Kesänen pääsi heti debyytissään voiton makuun Wasserburgin voittaessa vieraskentällä Marburgin 88-68 (42-44). Marburg roikkui Wasserburgin kannoilla kolme neljännestä, mutta Wasserburg vei päätösjakson 28-11 ratkaisten voiton. Kesänen sai pistetilinsä auki heitettyään kaksi pistettä ja tilastoihin kertyi myös yksi syöttö.

– Tosi hyvä voitto joukkueelta alun kankeuksien jälkeen. Ensimmäisellä neljänneksellä takkuilimme puolustuksessa, mutta sitten aloimme saada rotia siihen päähän, ja puoliajan jälkeen saimme pelin paremmin haltuun ja lopulta voiton. Omalta osalta on ollut tosi hektiset muutama päivä ennen peliä ja mielettömästi uutta asiaa. Vielä oli vähän hakemista, mutta hyviä juttuja kuitenkin jo ja tästä se lähtee. Hyvillä fiiliksillä, Kesänen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Wasserburg on sarjassa toisena 13 voitolla ja neljällä tappiolla.
Ottelutilastot

Heta Äijänen pääsi niin ikään voiton kantaan Donau-Ries Angelsin kanssa, kun se voitti vieraskentällä Panthers Osnabrückin 79-78 (35-49). Äijäsen ainoaksi tilastomerkinnäksi tuli yksi levypallo. Angels on heti Wasserburgin kanssa yhden ottelun vähemmän voittaneena.
Ottelutilastot

Espanjan Liga Femenina 2:ssa nähtiin suomalaisvoittoja kolmin kappalein. A-lohkossa Anniina Äijänen jatkoi vahvoja otteitaan tilastoidessaan 12 pistettä, kolme levypalloa ja syötön Ferrolin voittaessa vieraskentällä Avilesin 93-50 (51-26). Voitto oli Ferrolille viides peräkkäinen ja se on sarjassa toisena 13 voitolla ja neljällä tappiolla.
Ottelutilastot

Elina Koskimiehen Ibaizabal voitti kotikentällään Cortegadan selvästi 88-63 (48-43). Koskimies kasasi 11 pistettä, levypallon ja riiston. Ibaizabal on yhden voiton Äijäsen Ferrolia perässä.
Ottelutilastot

B-lohkossa Helmi Tulosen Magec Tias otti kauden kolmannen voittonsa voitettuaan Mataron niukasti 62-60 (33-34). Tulonen oli tehokkaana heitettyään 12 pistettä ja lisäksi tilastot koristuivat viidellä levypallolla ja kahdella syötöllä.
Ottelutilastot

Portugalin liigassa Kaisa Kuisma oli oivassa vedossa, kun Vitoria SC kaatoi Holosin 77-59 (35-21). Kuisma pussitti 13 pistettä ja otti kaksi levypalloa. Vitoria SC:llä on koossa seitsemän voittoa ja 10 tappiota.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Veera Pirttinen oli kahdesti tositoimissa viikon aikana. Keskiviikkona Snæfell hävisi kotonaan Haukarille 62-84 (39-41) Pirttisen tilastoidessa komeasti 15 pistettä, neljä levypalloa ja syötön.
Ottelutilastot

Viikonloppuna Snæfell hävisi vuorostaan KR:lle 56-82 (23-44). Tällä kertaa Pirttisen tilastosarakkeisiin merkittiin kolme pistettä ja kolme levypalloa. Snæfellillä on kuusi voittoa ja 14 tappiota.
Ottelutilastot

Baltian liigassa Carolina Kertin Tallinna Ülikool päätti runkosarjansa 73-87 (28-45)-tappioon Kibirkstisille. Kert heitti ottelussa kolme pistettä, otti kolme levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti kertaalleen. Tallinna Ülikool voitti neljä peliä ja hävisi 10 eikä selviytynyt pudotuspeleihin.
Ottelutilastot

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.