Yhtä uransa parhaista kausista pelaava Susijengin ja Iberostar Teneriffan Sasu Salin, 28, pelasi ammattilaisuransa ensimmäiset kaudet entisen Jugoslavian koripallomaihin lukeutuvassa Sloveniassa ja ymmärtää kokemansa perusteella, mistä torstain EM-karsintavastus Serbia ammentaa voimansa. Torstai-illan tavoitteena on avausvoitto kotiyleisön tuella.

Salin ei ikänsä puolesta ehtinyt mukaan vielä Susijengin elokuun 2008 EM-karsintavoittoon Serbiasta, mutta kohtasi Serbian vuoden 2015 EM-neljännesvälierässä Lillessä.

Susijengi piti Serbiaa ottelussa pitkään pinteissään ja keikkui vielä päätösneljänneksen alussa kuuden pisteen päässä ennen kuin Serbia sai momentumin päälle ja karkasi puolivälieriin 94-81-voitollaan. Salin pelasi Lillessä yhden uransa parhaista otteluista keräämällä 26 pistettä ja pitämällä vastaavasti Serbian pelinrakentajalegenda Milos Teodosicin kahdeksassa pisteessä.

– Aloitin sen matsin pääsemällä yksin läpi ja vetämällä vasemman käden layupin ohi. Sen suorituksen perusteella matsi olisi voinut mennä ihan päin honkia, mutta sen sijaan pallo tippui ihan hyvin koriin ja muutama vähän hassumpikin heitto meni sisään. Harmi vaan, ettei se riittänyt jatkoon asti, Salin kuittaa Lillessä käydyn kohtaamisen Koripalloliiton tiedotteessa.

Vielä viime viikolla Serbia uutisoi Teodosicin johdattavan joukkonsa helmikuun EM-karsintaotteluihin, kunnes veti tietonsa takaisin tiistaina. Vaikka Teodosic Serbian karsintajoukkueesta uupuukin, Salin tarkastelee vastustajan kokoonpanoa kunnioituksen vallassa.

– Niillä vaan on pelaajia joka pelipaikalle. On kokoa, on taitoa. Käsittämättömän monta hyvätasoista kaveria. Jos NBA:n ja Euroliigan ulkopuoleltakin löytyy tuon tasoinen joukkue, ei voi muuta kuin päätä pyöritellä.

Entisen Jugoslavian koripallokoulukunnan ydinalueen maana Serbian lajikulttuuri on täysin omanlaistaan – vertoja sille vetää Euroopassa lähinnä Liettua. Salin pääsi näkemään jugoslavialaista koripallo-oppia lähietäisyyksiltä vuosina 2010-15, jolloin hän aloitteli ammattilaisuraansa Slovenian Union Olimpija Ljubljanassa.

– Slovenia ei ole ihan jugoslavialaisen koripallokoulun ydinaluetta, mutta sielläkin vaikutti monta entisen Jugoslavian alueen valmentajaa ja pelaajaa ja erikoistuminen lajiin aloitettiin jo hyvin varhain. Mitä syvemmälle Kroatiaan, Serbiaan tai vaikkapa Bosniaan eteni, sitä selkeämpää koripallokulttuurin merkitys alueella oli.

Sloveniassa vietetyn puolen vuosikymmenen jälkeen Salin on viettänyt toisen samanmoisen Espanjassa CB Gran Canarian, Unicaja Malagan ja nyt Iberostar Teneriffan paidassa. Espanjan eri sarjatasojen kokoonpanot vilisevät entisen Jugoslavian alueen kasvatteja ja peräti kolme torstai-iltana Susijengiä vastaan juoksevaa serbipelaajaa ovat Salinille Espanjan liigasta tuttuja – Dejan Kravic (Obradoiro), Dejan Todorovic (Andorra) ja Aleksa Avramovic (Estudiantes).

– Oikein päriseviä jonneja kaikki kolme. Avramovic pelasi tosi nousujohteiset kaudet Italiassa. Kravic on sellainen vanhan liiton korin alla möyrivä mörkö, jonka kanssa Tuukka (Kotti) ja Calle (Lindbom) saavat illalla mittailla hauiksiaan. Todorovicilla on ollut viime vuosina loukkaantumisia eikä se ole saanut itsestään ihan kaikkea irti, mutta Copa del Reyssä se teki meitä vastaan aika lailla tuhojaan.

Jo kymmenettä kauttaan Euroopassa ammattilaisena pelaavalle Salinille 2019-20 on ollut yksi uran parhaista kausista. Heitto kulkee, luottoa löytyy ja joukkue voittaa.

– Vire johtuu siitä, että valmentaja antaa kivasti luottoa. Saan kokeilla kentällä kaikennäköisiä juttuja sen sijaan, että pelisysteemi olisi lyöty lukkoon viimeistä liikettä myöten, Salin hymyilee.

– Me pelataan myös tosi epäitsekkäästi joukkueena. Ja kun vierellä on Marcelinho Huertasin ja Giorgi Shermadinin kaltaisia pelaajia, se tekee muiden pelaamisesta helpompaa ja on helppo valmistautua ottamaan se iso heitto.

Salin tiedostaa pelaavansa perinteisesti koripalloilijan parhaita ikävuosia ja linjaa tänään alkavien EM-karsintojen päätavoitteeksi selkeimmän mahdollisen reitin kohti vuoden 2021 EM-kisoja. Paras päänavaus olisi voitto Serbiasta torstai-iltana.

– Tiukkaa tulee olemaan, kuten aina Serbian kanssa. Meidän tulee pelata kovaa ja olla hereillä joka hetki. Me uskotaan kuitenkin itseemme ja toisiimme, omaan pelisysteemiin ja siihen, että kotiyleisön edessä voidaan voittaa kenet tahansa.

Susijengi ja Serbia kohtaavat EM-karsintojen avausottelussa torstaina 20.2. klo 19.00 alkaen Espoo Metro Areenalla. Ottelu on loppuunmyyty. YLE TV2 televisioi ottelun suorana.