Suomalaisvalmentajan joukkueelle yllätysvoitto EM-karsintojen avauksessa
Viron maajoukkuetta valmentava Jukka Toijala sai oivan startin EM-karsinnoille, kun Viro haki kovan 81-72 (45-23)-voiton Pohjois-Makedonian vieraana.
Viron ratkaisun avain oli toinen neljännes, jonka se voitti peräti 25-5 eikä Pohjois-Makedonian toisen puoliajan kiri riittänyt tuomaan sitä enää rinnalle. Viron ykkösnimi oli 31 pistettä paukuttanut Kristian Kullamae.
– Onnittelut pelaajilleni ja onnittelut myös Pohjois-Makedonialle toisesta puoliajasta, jolloin he näyttivät luonnetta. Pysyimme kuitenkin rauhallisina ja pystyimme pitämään painetta tärkeillä hetkillä.
– Olen erittäin iloinen tästä startista. Pojat ovat tehneet kovasti töitä viimeiset muutaman päivän ja huomasi, että he nauttivat olla yhdessä kentällä. Tämä on vain yksi peli, mutta tämä on hyvä aloitus tälle kampanjalle, Toijala iloitsi ottelun lehdistötilaisuudessa.
Ottelun voitto oli Virolle äärimmäisen tärkeä myös siinä mielessä, että se otti jo ison harppauksen kohti EM-kilpailuja. Lohkon muut joukkueet ovat jo kisapaikkansa varmistanut kisaisäntä Italia sekä Venäjä. Lohkosta on jaossa kaksi jatkopaikkaa kisoihin.
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto