NBA:ssa Chicago Bulls hävisi Domantas Saboniksen johdattamalla Indiana Pacersille 108-102. Paluun tällä viikolla pelikentille tehneen Lauri Markkasen saldo perjantai-illan ottelussa oli kolme pistettä ja viisi levypalloa.

Pacers aloitti runsaamman eron keräämisen jo ennen puoliaikaa, mutta kolmannella neljänneksellä vierasjoukkueen johto venyi parhaimmillaan 23 pisteen mittaiseksi. Vaikka Bulls vei päätösneljänneksen 19-30, niin se ei riittänyt loppukiriksi.

Vieraiden ykkösnimi oli liettualainen Sabonis (24/12), joka pelaa lopullista läpimurtokauttaan NBA:ssa. Neljättä kauttaan pelaava 23-vuotias liettualaislegenda Arvydas Saboniksen poika valittiin ensimmäistä kertaa tähdistöotteluun helmikuussa.

Lantion rasitusvamman jälkeen toisessa ottelussaan esiintyneellä Lauri Markkasella oli vaikea ilta: hän heitti pelitilanneheittonsa 1/10, joista kolmoset 0/5. Suomalaisen kokonaissaldo oli kolme pistettä, viisi levypalloa, riisto ja torjunta reilussa 22 minuutissa.

Bullsin valopilkut olivat tulokas Coby White (26/2/6 syöttöä) sekä Shaquille Harrison (25/4/4 syöttöä).

Chicagolaiset pelaavat seuraavan kerran sunnuntaina Brooklynissä Netsiä vastaan.

Muissa otteluissa huomio kiinnittyi erityisesti Lakersin ja Milwaukeen kohtaamiseen, jossa Lakers otti LeBron Jamesin (37/8/8) ja Anthony Davisin (30/9) tehoiltojen johdolla voiton. Milwaukeen ykkönen oli totutusti Giannis Antetokounmpo (32/11).

Phoenixin Aron Baynes teki NBA-uransa ennätyspisteet heittämällä 37 pistettä. Aussisentteri oli erityisen kuumana kolmen pisteen rajan takaa, kun hän pussitti yhdeksän kolmen pisteen heittoa sukkaan. Samalla hän ehti kahmia 16 levypalloa Phoenixin voittaessa Portlandin. Bradley Beal (35) auttoi Washingtonin tärkeään voittoon Atlantasta ja Utah yllätti vieraissa Bostonin. Brooklynin Caris LeVert ylsi tripla-tuplaan (27/11/10) voitto-ottelussa San Antoniota vastaan.

NBA:n viime yön tulokset:
Washington-Atlanta 118-112
Brooklyn-San Antonio 139-120
New York-Oklahoma City 103-126
Boston-Utah 94-99
Chicago-Indiana 102-108
Minnesota-Orlando 118-132
New Orleans-Miami 110-104
Dallas-Memphis 121-96
Phoenix-Portland 127-117
Lakers-Milwaukee 113-103