Elina Koskimies oli jälleen ranne kuumana, kun hän upotti kymmenestä kolmen pisteen heittoyrityksestään kahdeksan sisään johdattaessaan Ibaizabalin voittoon Espanjan Liga Femenina 2:ssa. Helmi Tulonen, Veera Pirttinen ja Roosa Lehtoranta pelasivat myös pisterikkaat ottelut.

Viime viikonloppuna Koskimies pussitti 27 pistettä eikä jäänyt tänä viikonloppuna juuri huonommaksi kasaten 26 pistettä. Lisäksi Koskimiehen tilastoihin kertyi kuusi levypalloa 79-49 (43-25)-voitossa Arxilista.

– Nyt tuntui heitto aika hyvältä. Vaikka ensimmäinen meni ohi, niin siitä se sitten alkoi upota. On myös aika helppo pelata, kun joukkuekaverit löytävät vapaista heittopaikoista ja antavat hyviä syöttöjä, Koskimies kertasi erinomaista heittopäiväänsä.

Voitto oli Ibaizabalille jo viides peräkkäinen ja se on A-lohkossa jaetulla kakkospaikalla yhdessä Anniina Äijäsen Ferrolin kanssa.
Ottelutilastot

Ferrol voitti omassa ottelussaan Celta Vigon 65-47 (38-28). Äijäsen tilastomerkinnöiksi kirjattiin neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

B-lohkossa Tulonen oli Magec Tiasin pistetykki 13 pisteellä, mutta sekään ei riittänyt viemään joukkuetta voittoon Malagan vieraana. Malaga oli lopulta vahvempi lukemin 77-58 (45-27). Tulosen nappasi myös viisi levypalloa. Magec Tias on lohkossa viimeisenä.
Ottelutilastot

Ranskan Ligue 2:ssa Annika Holopainen pääsi juhlimaan maukasta 66-64 (57-57, 27-28)-jatkoaikavoittoa Mondevillestä. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen toinen oli äärimmäisen vaiherikas, sillä Reims vei kolmannen neljänneksen nimiinsä 23-5 näyttäen ratkaisseen ottelun, mutta Mondeville nousi peliin mukaan voittaen päätösneljänneksen 24-7. Jatkoajalla Reims oli kuitenkin niukasti vahvempi. Voitolla Reims jatkaa sarjan jaetulla kärkipaikalla.
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Vilma Kesäsen Wasserburg vankisti asemiaan sarjakakkosena voittamalla kotonaan Heidelbergin 73-66 (36-34). Kesänen tilastoi kolme pistettä ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Heta Äijäsen edustama Donau-Ries Angels taipui Freiburgin vieraana 60-78 (28-28). Äijäsen tilastoihin merkittiin kaksi levypalloa. Tasaisessa taistelussa pudotuspelien kotiedusta Angels putosi tappion myötä kolmannelta sijalta viidenneksi.
Ottelutilastot

Ruotsin liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Isabella Kaukopaasin Visby sai kotikentälleen Susiladies-kapteeni Sofia Pelanderin A3 Basket Uumajan. A3 oli ottelussa selvästi edellä vieden ottelun nimiinsä 96-60 (51-29). Kaukopaasi tilastoi viisi pistettä, kolme levypalloa ja riiston. Pelander tilastoriville kirjattiin kaksi pistettä, kuusi levypalloa, syöttö ja torjunta. Visby on sarjassa toiseksi viimeisenä ja A3 pitää hallussaan viidettä sijaa.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Pirttinen oli taas hyvässä vireessä merkkauttaen 13 pistettä ja kuusi levypalloa, mutta Snæfell taipui niukasti Skallagrimurin vieraana 69-70 (28-39). Snæfell on sarjassa kuudentena.
Ottelutilastot

Viron liigassa Carolina Kert pääsi juhlimaan voittoa, kun Tallinna Ülikool voitti G45 Noorteliigan 78-68 (34-40). Kert kasasi kuusi pistettä. Tallina Ülikoolilla on voitto ja tappio.
Ottelutilastot

Belgian liigassa saatiin runkosarja päätökseen ja Anissa Poundsilla sekä Roosa Lehtorannalla ovat edessä seuraavaksi play-downs -pelit.

Poundsin Pepinster päätti runkosarjan 53-81 (28-49)-tappioon Hemalle. Pepinsterin saldoksi runkosarjassa muodostui neljä voittoa ja 18 tappiota. Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

Lehtorannan Antwerpen Giants lopetti runkosarjan peräti 16 ottelun tappioputkeen, kun Giants hävisi viimeisessä ottelussa Phantoms Basket Boomille 86-107 (37-53). Lehtoranta oli joukkueensa parhaimmistoa 15 pisteen, kolmen levypallon, syötön ja riiston tilastoilla. Giants keräsi runkosarjassa kolme voittoa.
Ottelutilastot