Maailmanlaajuiseksi levinnyt koronavirus päätti Suomen korisliigakauden 2019/20 ennen aikojaan viikko sitten, ja nyt pääsarjaseurat ajavat toimintojaan alas kilpailutoiminnan osalta. Monet liigajoukkueista ovat vapauttaneet ulkomaalaisvahvistuksensa työsuhteesta, ja myös KTP-Basket on käynnistänyt jenkkien lennätykset Atlantin yli.

Cullen Russo palasi ensimmäisenä kotimaahansa tiistaina, Kevin Langford lentää Yhdysvaltoihin sunnuntaina ja JayVaughn Pinkston maanantaina. Byron Wesleyn aikataulu on vielä avoin, mutta hänkin lähtee, kun matkareitti varmistuu.

KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoo, ettei kenenkään vahvistuksen kanssa ole ollut puhetta yhteisestä tulevaisuudesta.

– Kaiken kaikkiaankin se, mitä jatkossa seuraa, on täynnä kysymysmerkkejä, eikä tässä tilanteessa päällimmäisenä asiana ole ensi kauden ulkomaalaisrekrytoinnit. Ensin on selvittävä jotenkin kunnialla yllättävästi päättyneestä vanhasta sesongista. Se nyt on kuitenkin selvää, että KTP:n toiminta jatkuu, kunhan tulevaisuus valkenee, toteaa Lindström KTP:n sivuilla.

– On varmaa, että korona ajaa monet seurat taloudellisesti ahtaalle – meidätkin – mutta jo heti tuoreeltaan on ollut aistittavissa, että liigayhteisöllä on yhteistäkin tahtotilaa selvitä vaikeuksista. Meillä on torstaina Korisliigaseurojen kokous, jossa ensisijaisena teemana on korona ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Tarkoitus on yhdessä ja avoimesti keskustella, miten ahdinko aiotaan eri paikkakunnilla selättää, jatkaa Lindström.

Kotkan koripallopomo on ilahtunut myös niistä kontakteista, joita häneen on otettu jo olemassa olevista ja potentiaalisista uusista tukijoukoista.

– Meiltä on suoraan kysytty, miten syntyneessä tilanteessa voitaisiin olla avuksi.

KTP-Basket aikoo olla itsekin aktiivinen pitääkseen pään niin sanotusti pinnalla.

– Julkaisemme vielä lähiviikkoina toisen kausiohjelman, vaikkei meillä olekaan enää ottelutapahtumia, joissa sitä voisi jakaa. Se ei ole kuitenkaan ongelma, sillä jakelu hoidetaan toisella tavalla.

– ”Kausarin” julkaisemiseen meitä velvoittaa jo sekin, että painotuotteeseen oli myyty ilmoituksia ennen kuin korona puuttui peliin. Lehdessä on vielä paljon vapaita sivuja mainoksille, heittää Lindström vinkiksi.

Suunnitelmissa ja jo työn alla on myös muita kampanjoita, joilla KTP-Basket pyrkii kohentamaan taloutta. On fanituotteiden, muun rekvisiitan ja todennäköisesti myös seuraavan kauden pelilippujen myyntiä ja muita tempauksia.

– Kausi 2019/20 päättyi nolosti, mutta emme lannistu. Tulemme pitämään ääntä itsestämme ja osoitamme, että olemme hengissä. Nyt jos koskaan tarvitsemme sitä ”Myä yhes”-henkeä, jonka lanseerasimme viime syksynä. Ympäröivän yhteisön tuki on aina tärkeää mutta nyt erityisesti, Lindström korostaa.